kaija juurikkala maalaukset elokuvat sanat menneet tulevat

sadepäivänä

Sadepäivänä pienet ilot voimaantunut. Kävelee hitaammin, huomaa enemmän, haahuilee. Silittää äidin ja anopin vanhoja pöytäliinoja ja miettii naisia jotka tekivät niitä käsin, ja millaista oli pestä kun piti kantaa puut ja vedet. Sytyttää hämärään portaikkoon paljon tuikkuja. Istuu ullakkohuoneessa ja kuuntelee sateen ropinaa, peltikatto-bluesia. Katsoo kissaemoja jotka makaavat pennut mahassa ketarat levällään ja tissit odottavasti töröllään. Sateella on lahjansa. Eikä vähiten puutarhan kasveille, joille eilen annoin kanankakkaa.
13.05.2014

Oma huone, oma lumo

Olen istunut mustanmystisessä nojatuolissani koko päivän. Katsellut huonettani, siirrellyt tavaroita, hiukan lakaissutkin. Kuin olisi jälleen leikkinyt ikiaikaista kotileikkiä. Päivä on virkistänyt minua. Olen viihtynyt seurassani, omassani. Ja onhan sentään äitienpäivä!
11.05.2014

hassua aikaa

Päätin ensin, etten käytä aikaa Äitikirjan postittamiseen. Sitten kävin Serbiassa ja kirjoitin intohimoisella vauhdilla rungon uuteen Yökirjaan: "How to make love with dead?" Tänään paketoin Äitikirjan äitienpäivätilauksia. Askartelen vanhoista kuorista uusia, ihania ja yksilöllisiä leikkelemällä vanhoista lehdistä kuvien riekaleita. Mies kurkisti Ateljeehen: "Mitä hemmettiä sä siinä puuhaat?!" "Teen paketteja." "Ootko ihan viisas?!" Kyllä se on viisautta käyttää aikaansa muita kohtaan rakastavasti ja muutenkin epä-älyllisesti. Rakkaus ei ole älyn asia. Paketeista tuli aivan ihania, sain itsekin niistä iloa ja varmasti myös vastaanottajat. Eläköön turhanaikaiset puuhastelut!
29.04.2014

ELÄMÄNI KEVÄT

Elämä kulkee sykleissä. Syklit kulkevat meissä. Kevät on ollut minulle vaikein, nousevan energian aika, kuin kasvava kuu. Tänä vuonna sanon tiheään: "Tämä on minun elämäni Kevät." Ihanaa, millainen se tuleekaan olemaan, kun annan sille näin kauniisti luvan pitää minusta huolta. On ollut hankalaa tajuta, ettei elämässä tarvitse tehdä mitään, yrittää mitään, vaan elämä on rakastajani joka tekee kaikkensa tyydyttääkseen minut, kunhan en aseta esteitä. Tule, kevät ja ota minut. 


03.04.2014

ONNI

Ehkä minä en koskaan lakkaa pelkäämästä onnea. Mies sanoo usein huostaanotetuille lapsille: "Sinun korttipakassasi on Musta Pekka. Mitä paremmin sen hyväksyt, sitä tasapainoisemmin tulet elämään." Minun korttipakassani sen nimi on ONNI. Äitikirjan ulostulo palautteineen aiheuttaa niin syvää onnen tunnetta, että se säikäyttää. Moni alkoholistiperheen lapsuuden elänyt säikkyy onnea ja varautuu: mitä KOHTA tapahtuu? Minä koetan hyväksyä sen, että reagoin niin. Kuiskaan onnelle kuin tuuli: Tule ja asetu taloksi luokseni, ole kuin kotonasi!
25.03.2014

Taiteellisen työn hybris

Hiihaa, olin aivan unohtanut, mitä syvä sukellus taiteelliseen prosessiin ja siitä irrottautuminen takaisin tyhjän päälle aiheuttaa.Ennen uupumusta nousee hybris, täysin katteeton omnipotentia, lähes hulluus. Kirjoitin hevosesta, että se olisi seuraava askeleeni. Hybris onneksi vaihtuu aina työn loputtua realiteetteihin eli väsymykseen. Nukuin, nukuin, joka yö yli 12 tuntia. Matkustelin maailmankaikkeudessa. Ja tajusin, että riimujen seuraavaksi työksi ojentama Ehwaz eli hevonen merkitsee potkua takaisin elokuvaan. Kunhan nukun ja yökukun vielä monta pimeyden hellää hetkeä, niin sitten tartun yhteen kolmesta odottavasta elokuvasta ja yhteen kahdesta odottavasta kirjasta. Sitä ennen juhlin seuraavan kirjan – Äitikirjan – ilmestymistä. Skool.


22.02.2014

Repeämä

Olennaista ei ole se, mitä tapahtui eikä se, miksi tapahtui. Olennaista on se, miten siihen suhtautuu.
21.01.2014

Kiotossa, Gionin sydämessä

Istuin bambukatoksessa. Kudoin. Lanka oli Novitan "huurre"-sarjaa, herkkää väreiltään. Satoi. Katselin japanilaista puutarhaa ympärilläni. Olin kaiken ytimessä. Sade hiljeni, haipui, katosi. Edessäni neliönmuotoinen sammaloitunut vesiastia tyyntyi. Yläpuolella olevasta lehdestä putosi pisara, toinen. Pinta liikahti, valo ilmaisi olemassaolonsa. Siinä kaikki. Muistin runon, vain sisällön siitä. Kotiin palattuani voin tarkistaa. "Istun ja odotan, kuuntelen. Yhtäkkiä oven verho liikahtaa - se olikin vain tuuli."
08.11.2013

Ajatuksen pirskahtelua

Paastoan 7. päivää. Olin ensin flunssassa viikon ja lepäsin paljon. Uskon lepoon. Kun viimein heräsin aamulla kiitollisena elämästä kuten yleensä, keho pyysi jatkamaan puhdistusta paastolla. Pääni väitti, ettei se ole toipilaana sopivaa. Söin lounaaksi kanttarellileivän ja lasillisen punaviiniä, ah. Seuraavana aamuna keho toisti pyyntönsä. Mikäs siinä, suostuin. Minulle sopii paasto. Minun on helppo istua perheen kanssa herkullisessa ruokapöydässä, nauttia tuoksuista ja seurasta. En joudu kiistelemään itseni kanssa. Öisin ajatukset purskahtelevat villinä kuin ilotulituksessa. Paaston henkinen tila on sen parasta antia. Onhan se mukava myös laihtua, jos mahtuisi pian taas kesän nautiskelujen jälkeen housuihinsa. 
27.09.2013

Kalastaja

Illalla oli tyyntä ja usvaista. Lähdin kalaan. Yksin. Heitto kulki kuin unelma kaislikon reunaan tarttumatta kasveihin ja silti aivan tarkasti lähelle niitä. Kun siirsin katseeni uuteen paikkaan, uistin linkoutui juuri sinne, minne silmät sen saattelivat! Ajatuksen voima! Sain 5 haukea pienessä ajassa. Vein ne kotiin ja keitin kissaemoille, joilla on koko ajan nälkä 9 pennun imettämisen ansiosta. Olin ihmeissäni, miten taitava kalastaja minussa asuu. Opettelin taidon vuosina 85-90, kun halusin jakaa aikaa uuden mieheni kanssa. Sitten se jäi. Luulin hommaa turhaksi miehen matkimiseksi. Pyh. Ei se ollut turhaa. Se on taitoa. Se on meditaatiota. Se on pyhää yhteyttä itseen. Monet asiat näyttäytyvät aikain kuluessa uudessa valossa. Kaunista ja lohdullista. 


25.09.2013

Uusfeministi

Kirjoitan kirjaa äitiydestä ensi kevääksi. Sain ekan palautteen kustannusyhtiöstä Likeltä: "Hei Kaija! Ensinnä, kiitos! Luin innostuksen vallassa! Teksti on hauskaa, näkemyksellistä, tunteellista, havahduttavaa. Tästä tulee hieno opus! Erityisesti pidin kirjan kaaresta, lopussa äitiyden tärkein "työkalu" tuli kuvattua kauniisti: anna lapselle aikaa ja rauhaa, hiljaisuutta. Elämänkatsomuksellinen näkökulma tuli tekstiin hyvin luontevasti. Tuo ajatus "naisellisesta passiivisuudesta" on kerrassaan riemastuttava. Uudenlaista feminismiä, jos sallit sanoa niin." Minä jatkan!
19.09.2013

Mono no aware

Nyt sille on sanat, mistä viimeksi kirjoitin. Sille miten kauneudesta menee sekaisin, eikä sielun kalvo ei lakkaa värisemästä. Sille ei ole Japanin kielen kaltaista ilmaisua edes englannissa, saati Suomessa. Luen Mia Kankimäen kirjaa "Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin". Tulen tietoiseksi siitä, että olen herkkä juuri tuolle awarelle. Se on tavallaan hype jonka kanssa on vaikea olla tasapainossa, koska silloin yang-energia ottaa ylivallan. Länsimaissa luullaan sitä tavoiteltavaksi olotilaksi, mutta koko juju on valon ja varjon tasapainossa. Ah, ihanaa ymmärtää lisää asioista, jotka ovat niin lähellä ja samalla niin kaukana. 


26.08.2013

Kello 11.09 Suomen aikaa

Tytär kyselee usein: "Äiti, mistä vuodenajasta sä pidät eniten?" Keskustelemme niistä. Vasta tänä vuonna olen ymmärtänyt, miten vaikeaa minun on elää toukokuun alusta juhannukseen. Teen luovaa työtä. Antaudun. Usein alan väristä kuin poronnahasta tehty rumpukalvo, eikä se onnen väräjäminen noin vain lopu. Siinä tilassa on vaikeaa olla. Kun luonto puhkeaa hehkuunsa, se nostattaa samaa, resonoi. Vaan minäpä rakastan tätä meneillään olevaa hetkeä vuodesta, jolloin sammuminen jo häämöttää, jolloin pimeys odottaa ja kulminoituu marraskuun lehdettömään mustuuteen. Lopulta lumi armeliaasti peittää maan, ja minun on paras olla. Tarvitsen vaimentamista. Sitä on vaikea ymmärtää, kun yleisesti valon tuloa jumaloidaan. Olen luullut olevani valon lapsi, mutta minähän olenkin hämärän hellu. Mitä pimeämpää, sitä voimallisemmin ja samalla levollisemmin hehkun. Se on tehtäväni. Kuka valossa valoa kaipaa?
17.08.2013

Luomisen lupa

Jaksan ihmetellä, miten kepeästi jokaisesta ihmisestä näyttää kuoriutuvan esiin taiteilija. Pitää vähän raaputtaa vanhaa, lohkeilevaa maaila sielun pinnalta. Se on usein koulussa tullutta. Hups, ja esiin pilkahtaa taidemaalari. Taas kesän kursseilla on syntynyt häkellyttäviä näyttelyitä osallistujien iloksi. Se on meissä. Kaikissa. Luova tutkija, jolla on lupa antautua. Kesän kurssit ovat täynnä, mutta loppuvuodesta tulossa ruska-, kaamos- ja vuodenvaihtokurssit. Fresko tarkoittaa nopeaa maalaamistapaa tuhansien vuosien takaa. Sieltähän meidän sielummekin ovat tulleet. Ihmettelemään ihmettä. Luomisen lupaa. Antautumisen aatetta.
15.06.2013

toukokylvö

Kivun kanssa sain tärkeän opetuksen: ANNA ANTAA. Toimiessaan itse oppaana, opettajana, äitinä, puolisona keskittyy usein antamaan toiselle/toisille. Sitten kuin varkain kadottaa kyvyn antautua itse antamiselle. Lopulta nostin käteni kehon ja erityisesti keuhkoputken krampatessa koko kylvökuun. En maalannut sielunkuvaa, vaan annoin maalattavan tehdä astrologisen tulkinnan minulle. Kiintoisan. Ystävä kuvasi elämäni Englannissa 1500-luvulla. Mieli sanoi sille vielä EI, mutta uusi maisema avautui. Soitin parantajallekin ja annoin antaa. Miten se on mahdollista? Keuhkoputki aukesi ja toinen isompi vaiva poistui pyytämättä. Homma huipentui, kun tytär päätti pitää minulle maalauksen oppitunnin toissapäivänä. Se oli huikea ja perustui yksityiskohtaisiin ohjeisiin: Äiti, seuraavassa tehtävässä saat käyttää vain yhtä sivellintä, valitse tarkoin. Äiti, lakkaa yrittämästä, keskity vain väreihin, unohda mielestäsi kaikki muu. Äiti, älä innostu, että tossa on lintu, älä piirrä sille kahlitsevia viivoja, keskity vain maalaamiseen, ei ajattelemiseen. Äiti, sä onnistut. Annoin antaa. Mies suuteli aamulla kaulalle: Huomenta, rakas. Hyvä kylvö.
04.06.2013

Iso Äiti

Niin siinä kävi kuin eilen ounastelin. Minusta tuli yöllä isoäiti. Pieni, sievä, punatukkainen poju syntyi maailmaamme. Aamulla mietin nimeämistäni. Mummon versiot ovat peräisin murmurista eli äidin äidistä. Minä olen isän äiti. Miksei ole yhtään suomenkielistä hellittelynimeä? Big mama, grandma, fammu. Iso Ää? 
03.05.2013

Pyhä riitti

Jäiden lähdön pyhä riitti. Luonnon kiertokulku, pysähtymättömyys ja kärsivällisyys, sanaton tahto. Nyt Pieni Pyhävesi on vapaa. Laskeva aurinko värjää sen liikkeen punaiseksi. Okrankeltaiset kaislat sinistä vettä vasten herkistelevät, herkistävät. Aamulla menen sinne, pyhään veteen, kiittämään sen olemusta. Aamulla saatan olla jo isoäiti. Sellainen on luonnon tahto.
02.05.2013

Henkiin herännyt, taiteen takoma

Luin juuri Grégoire Delacourtin "Onnenkoukkuja". Syvä itku ravisteli ja puhdisti. Olen tänä vuonna herännyt nauttimaan toisten taiteesta. Kirjoista. Elokuvista. Michael Hanekenin "Amour" kosketti juuriani, ydintäni ja palautti uskoni elokuvaan (kyynelten ja rään vuon todistamana). Ilmoitsen jo etukäteen tulevista kesän Sielun Fresko-kursseista. Syntyvät maalaukset ja niiden viestit saavat jälleen ihmiset itkemään ilosta ja ihmeestä. Sillä taiteen lahja on annettu jokaiselle, vaikkei sitä tiedetä. Jokaiselle. Se on salaisuus, jonka kuiskaan juuri nyt julki. 
23.04.2013

Pysähdys kuin huokaus

Kävin Kiotossa tyttäreni kanssa, hänen toiveestaan ja aloitteestaan. Luulin, ettei minulla siellä enää mitään kesken. Niin sitä luulee. Eräänä yönä makasin kuunnellen kaupungin yön sykettä. Kysyin: "Miksi me olemme täällä?" Seuraavana aamuna menimme Maicaan. Siellä puettiin ja meikattiin geishaharjoittelijaksi. Minä en saanut olla katsomassa. Kun tyttäreni tuotiin uudessa asussaan eteeni, tuntui maailma pysähtyvän. Minulle ei ole sanoja kuvaamaan hetkeä. Siinä oli Juuliani - eikä siinä ollut minun tytärtäni. Sen hetken takia olimme tulleet. Tyttö katsoi itseään peilistä: "Olenko tuo minä?" Minulla ympyrä sulkeutui, vaikkei tietoisuudellani edelleenkään ole sanoja. Elämä on sanoja suurempi ihme. 


22.04.2013

Kolme kattausta: leikki, taide ja anteeksianto

Ystävänpäivänä maalasin kolme kertaa. Ensimmäisessä kattauksessa aiheena oli Leikki. Siinä syntyivät villeimmät työt. Toinen kattaus näytti Taiteen. Silloin syntyivät kauneimmat työt. Kolmas kattaus oli oudoin. Olin jo väsynyt, luonnollisesti. Kuulin itseni sanovan, että minulle jokainen maalaus on anteeksianto. Ihmettelin omia sanojani. Joku yleisöstä selitti: Maalatessa sinä annat itsellesi anteeksi omat virheesi aina uudelleen. Viimeiseen työhön ihastui paikalla ollut tyttö, ehkä 10 v. Hän sanoi: "Toivottavasti tuo pääsee hyvän ihmisen luo." Miten hän ilahtuikaan, kun annoin sen hänelle. Ehkä maalaus tosiaan on minulle jatkuvasti uusiutuva anteeksianto. 
18.02.2013

Kärsimyksen kasvot

Onpa mahtava päivä, lamppu on syttynyt. Jo ollessani 17-vuotias feministi, etsin vastausta kysymykseen: mikä on ytimeltään nainen? Tajusin jo silloin, että jos emansipaatio vie naisen mieheksi, siitä seuraa maailman kehityksessä katastrofi. Niinhän on käynyt. Itsekkyys ja omien tarpeiden asettaminen ohi jopa lastensa on ajan vallitseva ja varsin tavallinen arvo. Naiset saa panna ja käydä vieraissa ja jättää miehensä ja olla ah niin ihanan itsekkäitä ja nautintoon keskittyneitä. Jopa huuhaa-aate kannustaa siihen: pyydä niin saat. Mutta tänään tajusin varsin yksinkertaisen asian. Ymmärsin jin-jang-ympyrän. Naisenergia edustaa kuuta, pysähtymistä, hitautta, talvea, varjoa. Se on naisen tärkeä ja arvokas pala maailmankaikkeuden harmonian luomiseksi. Naisen tehtävä on antaa kärsimykselle, kärsivällisyydelle, jaksamiselle, hitaudelle, olemiselle kasvot. Mutta mehän olemme menneet täysin metsään. Auts.
12.02.2013

ÄITI

Äiti meni dementiaan piiloon jo kauan sitten. Tässä päivänä eräänä istuin hänen vierellään, sängyllään. Annoin viimeisen kirjani, Hengen soturin. Äiti katseli kuvia. Minäkin katselin, kuvat näyttivät erilaisilta: "Onpa rajuja" ja "Aikamoista energiaa" ja "Minäkö nuo maalasin?" tulivat suustani. Äitiä vain nauratti: "Taidat olla perinyt taiteellisuuteni!" Äiti oli piilossa jo lapsuudessani, aina kotona vailla harrastusta, vailla ystäviä, vailla aktiivisuutta. Vaan nauroimme hänen sutkautukselleen. Olen löytänyt tien hänen piiloonsa. Kosketan, halaan ja tunnen sametinpehmeän posken. Meillä on hauskaa. Sitten äiti jää hoivakotiin. Paluumatkalla mietin, eikö hänen pitäisi olla luonani. Sydämeni vastaa ei. Sillä silloin minä houkuttelisin hänet pois piilostaan, lukitsisin oven ja pakottaisin samaan todellisuuteen kanssani. Olkoon siellä, saa olla - ja minä saan käydä leikkimässä hänen ehdoillaan. Mutta meille tulevat nuoret me pakotamme piiloistaan (ja lääkkeistään) yhteiseen todellisuuteen. Heillä on elämä vielä edessään. 
05.02.2013

ALASTI ROOMASSA

6 vuotta sitten sanoin henkimaailmalle: "Olen valmis." Tapahtui paljon ja nopeasti. Syntyi 4 kirjaa, kursseja, 90 sielun muotokuvaa. Nyt on aika luopua, kyseenalaistaa, antaa muutoksen tulla. Siis minulle tapahtuu se, mitä olen opettanut. Herään havaitsemaan oman todellisuuteni. Olin juuri Roomassa. Tunsin itseni niin alastomaksi, ohueksi ja haavoittuvaksi. Muutos on aina araksi saattava. On päästettävä irti tutusta turvakehikosta, siitä minkä on löytänyt. Pelkäsin kuolevani siellä, mutta palasin kotiin silmät auki omalle arjelleni. Saan päivittäin kirjeitä ihmisiltä: "Missä on elämäni suunta, autatko Kaija?" Apuni on yksinkertainen ja vaatimaton, mutta totuudellinen. Kestä hukassaoloa. Siedä keskeneräisyyttä. Ratkaisut ovat illuusioita, hetkellinen voimantunne siitä, että minä hallitsen elämää. Tulimmeko me tänne hallitsemaan? Vai ymmärtämään mysteeriä, jonka syvyys ei koskaan pääty? 
24.01.2013

Kohtaa todellisuutesi

Kesällä päätin, että on aika vähentää opettamista, jotta taiteelle jää lisää tilaa (huikeat Sielun Fresko-kurssit säilytän!). Syksyllä vedin 3 kk intuitiokurssin, viimeisen lajiaan. Löysin aivan uuden opiskelurakenteen, sellaisen jolla muutokseen pääsi sukeltamaan sisään ilman harjoituksia. Hullu lopettaa juuri silloin, mutta huipulle on hyvä jäädä. Sukelsimme yhdessä 13 ihmistä syvälle oman itsemme tuntemattomaan, pimeyteen jossa toistemme tuella katsoimme itsessämme sitä, mikä oli jäänyt näkemättä, koska olimme kääntäneet katseemme pois. Janoamme uusia taitoja, mutta lopulta kasvun voi kiteyttää Anthony de Mellon sanoin: "Kohtaa todellisuutesi, niin muutos on tapahtuva tahtomattasi!"
05.01.2013

Vanha Rouva

Minusta tuli Vanha Rouva Juurikkala. Häät olivat niin kauniit, nuoripari säteili onnea ja tartutti sen muihinkin. Ikäännyin suhteellisesti, pidän siitä. Ikä merkitsee karismaa, tai ainakin mahdollisuutta siihen. Täytyy vain luopua ajan typeristä unelmista pysyä ikinuorena. Ikivanha on jotain ihan muuta. Morsiamen 85-vuotias mummi hehkui juhlassa elinvoimaa ja iloa. Hänen kauneudessaan näkyy asenne. Nyt kävelen olohuoneessani muutaman sentin pidempänä. Olen vanha rouva. Eikö soi kauniisti nuo sanat? Niissä soi historia, niissä soi aika ja ihmisen elinkaari. 
27.12.2012

Joulusiivous

12-vuotias palasi eilen koulusta ja huudahti ovelta: "Kaija, mitä sä teet, joulusiivoustako?!" "En, pyyhin tiskipöytää." Minua nauratti pitkään. Muistin, miten edellisessä lapsikatraassa jonkun kaveri tuli sisään, katsoi ympärilleen ja sanoi ihan viattomasti: "En oo ennen käyny näin sotkusessa kodissa." Eikä siinä ollut mitään moralisointia, se oli havainto. Oskari-poikani sanoi kauan sitten: "Äiti, meillä lopetetaan siivous siihen, mistä muut äiidit alottaa." Vaan olen hyvä äiti. Meillä on kodikas tunnelma, vahva vuorovaikutus, hyvä arki ja suuri yhteenkuuluvuus. On kaksi lämmintä ruokaa päivässä (jotka yleensä mies laittaa). Minä rakastan kotonaoloa ja arkea. Varsinkin nyt kun olen kasvanut itselleni tutuksi. Minun normini tulevat sydämestä, eivät naapurista.
19.12.2012

Onko näkymätön henki arvokkaampi kuin näkyvä?

Oppilaani kirjoitti maalaussession jälkeen: "Minulle tuli ihana, vapauttava oivallus, että mehän olemme kaiken aikaa henkien kanssa tekemisissä, niiden henkien jotka ovat meille näkyvässä muodossa. Eikö se ole jotenkin tämän maallisen elämän vähättelyä tässä nahkaisessa asussa tavoitella näkymätöntä maailmaa, kun se sama on näkyvässä muodossa henkineen kaikkineen, ja kommunikointikin ihan mahdollista, jopa suomen kielellä! Katson maailmaan tällä hetkellä eri silmin kuin eilen, jokin muuttui, asetelma ja katsantokanta."
30.11.2012

Ravintola Sunn

Olen lähes sanaton eilisen joulufreskon maalausihmeen jäljiltä. Silti etsin sanoja kokemalleni. Ravintola oli täynnä, ja ikkunasta näkyi valkoisena hehkuva suurkirkko. Minä näin edellisen elämäni Bysantin aikana telineillä korkealla kupolissa freskomaalarina. Eilisen raintolan äänetkin muistuttivat menneen ajan tiheää toritunnelmaa, jossa puhe pulppuaa sekä kellot ja kongit kilkattavat. Syntyivät taulut Usko, Toivo ja Rakkaus. Kiitän tehtävästäni, kuljen sydänpolkuani joka hämmentää ja voimaannuttaa yhtä aikaa. Tätäkö on oman tien asteleminen?
28.11.2012

Ravustamisesta

Käymme muutaman kerran viikossa kokemassa rapumerrat. Matkaa tulee 80 km. Aikaa palaa ja lopputuloksena on toisinaan vain muutama rapu. Mieheni totetaa silloin, että pitäisikö lopettaa. En minä siellä käy rapujen takia. Suuri järvenselkä on vaihtuva valotaideteos, jota jaksan katsella, ja saan tuulissa ja mahtiaalloissa kokea sen myös muilla aisteilla. Onneksi intohimot eivät sammu järjellä, ja mieheni haluaa jatkaa saalistusta ostorapujen sijaan. Minä maalaan kotona siniharmaavalkoisia hellänkauniita ulapoita: vettä, ilmaa ja valoa. Jaan kauneutta eteenpäin.
29.09.2012

Syystalkoot

Kutsuin ihmisiä puutarhaani perennoja siirtelemään. Nyt istun terassilla kuppi teetä kädessäni. Lämmin aalto liikahtelee rintakehässäni kuin heräilevä kissanpentu. Katseeni pysähtyy taideteoksiin, joita vierailijat jättivät jälkeensä. Ehkä jokainen ei olisi tullut, jos olisin kutsunut taidetta luomaan. Vaan sitä he tekivät. Kauniita hiljentymispaikkoja, joissa on ripaus kävijän omaa energiaa, valoa. 
29.09.2012

pienistä ja suurista lahjoista

Olen saanut viime vuosina monilta lukijoiltani ja sielun muotokuvan malleiltani lahjoja. Tänä syksynä olen pannut merkille, miten lahjan ohittaminen (se voi olla omatekoinen taulu portaikossani tai villasukka korissani tai kynttilä palamassa käytävässäni) aiheuttaa pienen ja hyväätekevän aallokon rintakehässä. Se saa ajattelemaan, ettei ihmiselle loppujen lopuksi ole lainkaan tärkeää, onko lahja iso tai pieni. Isosta voi jopa kokea jäävänsä velkaa, ja iso elämänlahja (taito) velvoittaa sen käyttämiseen (esim. elokuvan tekemiseen). Pienet lahjat iloittavat velvoittamatta, nostattavat hymyn velkaantumatta. Kunnioitus niille! PMS-päivien vitutuksen jälkeen voi tuntua aivan suurenmoiselta havaita, miten aamu-uinnin yhteydessä kastehelmi heinänkorressa notkuu ja notkuu ja notkuu - ja lopulta putoaa maahan. Aiemmin lähetin postikortteja. Olihan se mieleenpainuvaa käydä ystävälläni vessassa lähettämieni postikorttien tervehdyksessä. Tajusin silloin antaneeni masentuneelle arjen pieniä ja arvokkaita lämpöaaltoja.
09.09.2012

Ihminen

Muutama vuosi sitten ystäväni sanoi: "Kaija, mikset sä voi olla ihminen, sillä sä saat kyllä odottaa ihmettä - tai voit kävellä optikolle?!" Itse asiassa hankin lasit 1,5 vuotta sitten. Mutta suhtauduin niihin halveksivasti ja hukkasin ne. Viime viikolla valitsin ihmisen. Onpa miellyttävää nähdä rakkaiden silmät tarkasti. Maisema on yhä kauniimpi muuttuessaan softista upean kolmiulotteiseksi. Olen kiitollinen ihmisen taidoista rakentaa apuvälineitä. Eikä uskoni ihmeisiin heikkene tästä yhtään.
28.08.2012

Miksi, äiti?

9-vuotias tyttäreni kysyi aamupalalla: "Äiti, miksi mä näen orbeja?" Sitten hän tuijotteli edessään ilmaa. "Ja miksi ne on tommosen muotoisia, väriseviä valohahmoja?" "Mimmosen?" Lapsi piirsi sormella ilmaan. Annoin paperin eteen. Hän piirsi sormella paperille värisevän hahmon, sen yläosaan jotain oikealle ja jotain vasemmalle ja sanoi niiden joidenkin olevan sen takana. Nauratti. "Sähän piirsit ihan selvästi enkelin!" Sitten aloin selittää, miten jotkut syntyvät tänne vanhoina sieluina ja miten nämä jotkut ovat... Huomasin lapsen kiinnostuksen olevan jo muualla, kaurapuuron paksuudessa. Taisi taas lapsi opettaa äitiään.


27.08.2012

Peilikuu

Heinäkuu oli minulle peilikuu. Oli aika tarkistaa omaa elämää. Homma huipentui, kun rakennutin pergolan terassille. Se peitti puolet autuaallisesta maisemasta kohti Pienen Pyhäveden selkää. Käskin seuraavana päivänä purkaa sen. Tajusin. Olin luennoinut unelmoimisesta, olin opettanut haluamaan ja pyytämään. Olin hurahtanut omaan valtaani. Halusin sekä koskemattoman maiseman että sille varjon. Halusin saaren ja tiipiin ja tornin ja pation ja puron halki pihan ja mitä vaan. Täydellistä tulla pysähtymisen pisteeseen. Kuin universumin huumorin kukittamana saapui samana päivän flow-kurssilleni aivan minun näköinen osallistuja! Katselin konkreettisesti itseäni. Muistin itseni. Olen aina ollut vaatimaton. Kauniisti nöyrä. Ihminen, joka iloitsee joka päivä siitä, että hanasta tulee puhdasta vettä. Nyt käperryn nojatuoliin, hymyilen ahneudelleni ja päästän siitä irti. Anna arjelleni rauhan olla riittävä juuri näin.
11.08.2012

Jalkojen alla

Olen hämmästynyt. Sain Ateljeen aikaa sitten suoraan Taivashuoneeni alle. Taivashuone on hiljaisuuden kehto, Ateljee toiminnan. Mutten maalannut. Sanoin miehelleni, että se on liian pimeä. Tehtiin ikkunoita ja lasiovi aamuauringon suuntaa. En maalannut. Maalasin seinät valkoisiksi ja paklasin reiät piiloon. En maalannut. Mikä äppö (savolainen ilmaisu ihmisestä, jolle ei mikään kelpaa)! Kaksi viikkoa sitten sain uuden lattian. Ihan valkoharmaan muovimaton, ei siis mitään ihmeellistä, ei puulattiaa, ei parkettia. Jo kelpaa! Jo maalaan, maalaan ja maalaan! Sielunkuvia tulvii! Mikä siinä lattiassa nyt niin merkityksellistä on? Jotenkin palaan ajattelemaan Virginia Woolfin kirjoitusta Naisen Omasta Huoneesta. Tässä seison "omalla maalla". Ja maalaan.
01.08.2012

Enne

Sain palautetta itseänikin hämmentävästä tilaisuudesta: "Kiitos, kiitos eilisestä maalaussessiosta Mikkelissä! Näin tässä joitakin öitä sitten unen, jossa olin katsomassa jonkun henkilön maalaamista, olin tämän maalarin takana, aivan kuten eilisessäkin tilaisuudessa. Sanoin eilen tuolla Mikkelissä siitä, että Arista maalaamasi tulevaisuuden kuva kosketti minua erityisesti. Luulin saaneeni sydänkohtauksen - oikeesti - kunnes tajusin, että sydänchakrani aukeni, tai se aukaistiin. Joten koen, että tämä uneni jollain tapaa pohjusti tuota tunnetta, jonka koin eilen. Ja todellakin; kannatti tulla kauempaakin vartavasten eilistä tapahtumaa varten!"
25.04.2012

Ajan harha

Olen tiennyt olevani nopea. Maalaavani käsittämättömän nopeasti. Eilen maalasin freskohengessä triptyykin, jossa kolme taulua kiinni toisissaan. Pintaa tuli yhteensä 1 m* 3,6 m. Melko jättitapaus tauluksi. Yleisöä oli paikalla kolmisenkymmentä, enempää ei olisi mahtunut seiniä kaatamatta. Ahersin innoituksen vallassa, minulla oli sopivan rouheasieluinen miesmalli puolialasti. Kun valmista alkoi olla, sanoi yksi katsojista: "Kaija, siihen meni yksi tunti." En ollut uskoa korviani. Vaikka tiedän, että aika on pohjimmiltaan muuta kuin lineaaria tavaraa.
25.04.2012

sielun freskoja

Tänään minusta tulee uuden ajan kuvataiteilija, joka maalaa sielun freskoja.
24.04.2012

Selitys ja ymmärrys

Pitihän se tämäkin oivaltaa. Ensin maalaan intuition johdattamana ihmisten edessä, enkä tiedä miksi sitä teen, mutta se tuntuu oikealta. Sitten nousee mieleen sana fresko. Käyn tarkistamassa, mitä se tarkoittaa: "Se on yksi vanhimmista ja kestävimmistä maalaustaiteen menetelmistä. Voidakseen maalata kuivuvaa laastia kosteana, on maalattava nopeasti ja tarkasti. Freskomaalauksessa on vaikea tehdä muutoksia jälkeenpäin." Hah, samasta asiasta on kyse! Minähän maalaan ihmisten edessä todellakin nopeasti ja muutoksia on vaikea tehdä, koska teos on JO syntynyt. No hm, maalaan siis uusfreskoja. Olkoon niin. 
22.04.2012

Fresko

Ihanaa mennä maalaamaan ylihuomenna eli tiistaina. Kummallinen intuitio, että siitä tulee fresko. Yleissivistykseni ei tarkalleen tiedä, mikä on fresko. Se liittyy kirkkoon tai uskontoon ja se on suuri tai leveä. Taidan lukea kvg.
22.04.2012

Maalauksia

Olen maalannut galleriassa näyttelyn (ti 24.4 viimeinen sessio). Moni on paljastanut, ettei ole koskaan nähnyt taulun syntyä. Eräs vaikuttava vanha herra jäi paikalle, seurasi koko prosessin, nousi lopuksi ylös, teki pienen ja tyylikkään kumarruksen: "Olen itse maalannut 50 vuotta ammatikseni, mutta ensi kerran näin miten taulu syntyy, kiitos siitä!". 
19.04.2012

Lahja

Olen maalannut yleisön edessä nyt 5 kertaa. Jokainen maalaus on lahja. Ihmisten läsnäolo on syventänyt jakamisen kautta tätä syntymisen ihmettä. He näkevät minun alastomuuteni, kun heittäydyn tyhjyyteen heidän silmiensä edessä, he kunnioittavat avuttomuuttani ja saattavat minut perille. Tunsin, että tämä askel on hyvä astua. Niin oli. Jotain siitä seuraa. jotain mitä ei ole kiire määritellä.
18.04.2012

Riimujen vanha viisaus

Viikinkiajan riimut ovat palanneet käyttöön tuhansien vuosien takaa. Minä tein omat riimuni puusta, vaikka vanhassa perinteessä käytettiin kiviä. Otin puutarhastani vanhan pihlajan pudottaman oksan. Sehän oli pyhän puun lahja. Mieheni sahasi siitä 25 kolikkoa. Tyttäreni hioi ne sileiksi. Minä maalasin niihin riimujen kuvat ja vihin ne käyttöön intuitioni tarjoamalla persoonallisella tavalla. Kun tarvitsen opastusta, asetan aina kysymykseni muotoon, johon ei voi vastata "kyllä" tahi "ei". En siis hae valmista ratkaisua. Kysyn muodossa: "pohdin --- ". Riimujen ikiaikaiset vastaukset ovat filosofisesti tutkistelevia. Ne eivät sano mitä pitää tehdä. Ne tarjoavat kaikupohjan, mutta minä säilyn oman elämäni auktoriteettina. Veikeää toimintaa meidän ajassa, jossa haluamme kaiken heti. Suosittelen.
18.03.2012

perunoita ja ikoneita

Oli tässä yksi hupaisa keskipäivän "the noon". Olin maalannut Sielun muotokuvan. Olin vähän täpinöissä. Kaipasin maadoittumista. Päätin tehdä nakkikeiton. Kuorin perunoita. Olin yhä kiihtynyt ja tuskailin, miten ihmiset etsii auktoriteettiä ja tyrkyttää päätöstä omasta elämästään näkijöille ja meille muille huuhaille. Se on ihan kipeetä. Jumala on antanut ihmiselle vapaan tahdon. Ja sitten toiset haluu luovuttaa sen pois: "Pitäiskö erota, pitäiskö vaihtaa ammattia". Minulleko ne sen antaa. Vai hengille! Eikä! Minä kuorin ja kuorin perunaa. Ja yhtäkkiä muistan sanoneeni monessa haastattelussa, miten perunoita kuoriessaan voi puhkaista arjen harnauden ja antaa pyhyyden valaista sen hetken. Näen miten kuorimaveitsi liikkuu kiihkeänä, hyvä ettei veri lennä. Siinä minun arkinen pyhyyteni. Naurattaa. Sitten hidastan hiukan tahtia. Ei se pyhyyteen riitä, mutta hymyyn kuitenkin.
13.03.2012

hajuista ja menneestä maailmasta

Maalla asuessa minussa on vahvistunut menneen maailman kaipuu saada haista omalta itseltä. Mieluiten käyn kerran viikossa saunassa perusteellisesti peseytymässä turvesampooila ja suovedellä, ja sitä ennen olen vahvasti itseni hajuinen/tuoksuinen. Se on muuttunut sopimattomaksi tässä ostoihanuuksien maailmassa. Kun rakkaan kuulemma tunnistaa ominaishajun perusteella, siirtyykö sama haju aina uuteen kehoon kuten silmät sielun peilinä? Kun vahvasti haisen hieltä, painautuu rakas tyttäreni minua vasten, nuuhkaisee ja sanoo: "Äiti, sä tuoksut ihanalta." Kyllä, hän imi tissiä kainalossani hyvin kuumana kesänä 2003. Mutta onko kyse vain siitä? Minä ehdottomasti kiihdyn mieheni omasta hajumaailmasta voimallisemmin kuin hänen käyttämästään sinänsä miellyttävästä Cliniquen Happy for Men-tuoksusta. Onneksi hän laittaa sitä lähtiessään POIS kotoa.
06.03.2012

Andrei Tarkovski

Ahdistavat elokuvakokemukseni ovat palaneet tuhkaksi. Pöytä on tyhjä. Täysin uusi aihio lähestyy minua kuin siittiö. Otan sen vastaan hellästi, kiirehtimättä käsikirjoituksen tasolle, nuuhkin ja kuulostelen sen ideaa, toiveita, olomuotoa. Aloitin lukea uudelleen, 22 vuoden tauon (mestariluku) jälkeen Andrei Tarkovskin kirjaa Vangittu aika. Luin sen ensimmäisen elokuvaopintovuoteni aikana. Muistan miten se värisytti sieluani. Nyt luen uudelleen. Se värisyttää vielä syvemmältä. Kuin se olisi kirjoitettu minulle. Se on kirjoitettu minulle. Kiitos viisaudesta, filosofiasta, taiteen, kauneuden ja inhimillisyyden ylistyksestä. Sanoissa on voimaa, joka polttaa ja puhdistaa - ja herättää unelmat kaikessa viattomuudessaan.
04.03.2012

Askeleita

Uusi kirjapaketti saapui. Ihan ovesta sisään asti. Tänään alan pakata tilauksia. Norsut nousevat tömistelemään. Luettuasi tiedät miksi.
09.02.2012

Valveuni

Aloitin vuoden paastolla, jonka aikana viivyin öisin pitkiä aikoja unen ja valveen ihmeellisessä rajamaastossa. Silloin keho nukkuu, mutta henki on vireä. Tämä tila on jatkunut koko tammikuun myös paaston jälkeen, se on jäänyt minuun. Pystyn yöllä nostamaan pääni ja seuraamaan fyysisen ajan kulua makuuhuoneen digitaalikellosta, mutta en jaksaisi nostaa kehoa ylös. Henkeni vaeltaa missä milloinkin. Mielini ei murehdi, ei vatkaa arjen huolia. Tila ei ole unettomuutta. Se on todellisuutta, jota länsimainen tietoisuus ei tunne! Siksikö sitä paetaan unilääkkeiden usvaan? 
04.02.2012

Maalauskurssi

Kiitos Helene Shjerfbeckille yksinkertaisen aiheen oivalluksesta. Ensimmäinen maalauskurssini synnytti maailmaan 46 Sinisen Ruukun tulkintaa 24 tunnissa! Voimallisia ja ainutkertaisia taideteoksia osallistujilta, joista monet olivat aloittelijoita. Tyttäreni tupsautti peräti 7 taulua: "Onnellisinta oli se, kun niitä katseltiin ja niistä keskusteltiin." Maija Muuri Turusta kommentoi: "Kuljetan mukanani maalausviikonloppua - lahjaa. Katson syvemmälle sieluuni ja ymmärrän enemmän aikaisemmista ratkaisuistani."
19.01.2012

Kehon viisaus palautuu

Vielä kerran paastosta. Lopetin 8. päivään. Kun ajattelin, että saan syödä, mahassa kurnaisi ensi kerran viikkoon. Kuuntelin, mitä söisin. Huomasin kehon kertovan. Huomasin kehon tietävän. Lapsi, jonka ruokailua ei ole häiritty, tietää. Lapsi voi syödä kummallisia asioita - ja paljon, koska keho kertoo. (Harvoin lapsi saa säilyä ilman häirintää). Minä olen palannut samaan viisaaseen lapsen tilaan. Keho kertoo. Koetan malttaa kuunnella. Sillä mieli haluaa toisia asioita, mieli muistaa. Keholla on uusi viesti. 
13.01.2012

jin ja jang

Elämä päätti näyttää minulle tasapainon tarkoituksen. Viime vuonna hyppäsin projektista toiseen pitämättä yhtään välipäivää. Vähitellen maskuliininen jang-energia täytti minut. Olen elokuvatöissä tutustunut täysin miesenergiaani. Pidän aikataulut, luon kurinalaisesti, saan paljon aikaan ja olen luotettava. Mutta minun naisellinen jin-energiani heikkeni. Nyt paastolla (7.päivä) imen sitä takaisin itseeni, nautin sen kyvystä kyseenalaistaa, luopua, heittää pois. Jin on läsnäolevaa joutenoloa, kuun ja varjojen energiaa. Se on VÄLTTÄMÄTÖNTÄ tasapainolle, muuten elämä valuu suoritukseksi. Nyt merkitsen kalenteriin joka vuodenajalle oman paaston ja/tai retriitin. Siksihän naiset kutovat sukkia, pysähtyäkseen luvallisesti.
10.01.2012

Kaappi

Egoni näyttää suurelta vahtikoiralta, jonka rotua en tunne. Se työntää tassuillaan kaapin ovea, joka ei pysy kiinni. Kuuntelen kaapin pimeyttä. Siellä on minun lohduttomia itkua, haikeaa ulinaa, vihaisia puheita, raivon karjahduksia. Viime yönä raosta livahti esiin kipupiste 20 vuoden takaa. Siellä se oli viipynyt egon hellittävänä. Se sanoi: "Kun aloitit elokuvanopinnot, tajusit rakastavasi enemmän maalausta, mutta et uskaltanut valita sitä. Elitkö 20 vuotta väärin?" Minä katsoin egoa silmiin, se uikutti hiljaa, koska tiesi aikeeni. "Me päästämme nyt sen matkaansa tuulen. Ei ole mitään merkitystä sillä, teinkö oikein tai väärin. Minä elin." Käännän egolle selkäni, kävelen pois enkä anna sen uikutusten ja surullisten silmien palauttaa ajatusta kaappiin. Yksi turha kuona poistui. 
07.01.2012

Paasto

Odotin viisi kuukautta viikkoa, jossa olisi rauha paastota. Nyt on se viikko, vuoden ensimmäinen. Paras mahdollinen tapa aloittaa kehon jumalvuosi. Minussa on sisälläni pieni varastohuone. Sinne egoni on sulkenut erilaisia pettymyksiä. Paasto raottaa oven, öisin sieltä plumpsahtaa vanhoja pettymysmöykkyjä, tutkin ja tökin niitä paaston anatamalla puhdistautumisenergialla. Sanon niille puh, puh. Onpa paljon kuonaa kertynyt kiireessä. On aika siivota kehon nurkat.
06.01.2012

Vuoden ensimmäinen päivä

alkaa hiljaisuudella. Talo on aivan vaiti. Luonto asettunut huntuun kuin odottaisi juhlaa. Minä nostan riimun: Isa = pysähdys. Minun kehonvuoteni ei tarkoita kuntosalilla laukkaamista, kehon treenaamista. Se merkitsee irrottautumista deadlineistä. Se merkitsee joutenaikaa, paluuta läsnäolon harjoituksiin, arjen kohottamista merkitykseensä. Sielun ja kehon vuoropuhelua, jossa jälkimmäinen väliaikaisuudessaankin on yhtä arvokas kuultavaksi.
01.01.2012

Kehon vuosi

Saunassa yksi pojistamme kysyi: "Kaija, et kai sä oo raskaana, kun sun maha on kasvanut?" Tiesinhän minä sen, että olin väsynyt paljosta luomisesta. Kaksi kirjaa, kolmas ovella (ulos helmikuussa 2012), näyttely ja 38 suurikokoista maalausta on paljon. Lopulta söin itselleni energiaa ja sain 7 kiloa energiaa. Nyt tiedän ensi vuoden teemani. Kehon jumalvuosi. 2008 oli Unen vuosi ja jouluaattona 2010 löysin viimein unen. 2009 oli Rukouksen vuosi, aloitin Uuden ajan rukouskirjan, mutta silloin vielä pelkäsin sitä sanaa julkisuudessa ja "piilotin" rukouskirjani tänne Sanoihin. 2010 oli Johtamisen vuosi ja siitä kertoo helmikuussa ilmestyvä Askeleita-kirja. Silloin löysin itsestäni kiven voiman, jonka voimalla loin tämän vuoden. 2011 oli Kirkkaan näkemisen vuosi. Nähty on. Ensi vuonna lupaan viimein kunnioittaa kehoani pyhänä paikkana.
20.12.2011

11.11.11

Upea päivä! Istun Taivashuoneessa tekemättä mitään. Edessäni makoilee kaksi naiskissaa, toisella pennut mahassa kasvamassa. Häpeilemättä ne antautuvat Kuoleman kuukaudelle. Minulla on ikkuna auki, välillä toinen nostaa päänsä kuunnellen hetken lintujen viserrystä lähikoivussa ja sulkee silmänsä uudelleen. Kuka viitsisi rynnätä puuhun keskellä marraskuun lepokautta? Ihminen, joka istuu valohoidossa kirkasvalolampun ääressä. Valon voi kuulemma tunkea jopa korviin aivoja aktivoimaan. Miksi meidän täytyy olla reippaita talviunen vaipumisen aikaan? Kesällä maalasin 5 sielunkuvaa viikossa. Nyt perun yhden toisensa jälkeen. Ei ole toiminnan aika, ehei. Enkä ota erikoislamppua Taivashuoneeseen. Tuikut riittävät minulle.


11.11.2011

Kuka tätä homma liidaa?

Liisi Juvonen joensuusta kirjoitti Sielun Muotokuvia-kirjasta: "Otin eilen työkaverille oman kertomuksen ja hänelle se sattui naulankantaan. Hän sanoi, että ihan karvat nousee pystyyn ja kyyneleet tulivat silmiinsä, kun luin tekstin hänelle. Minä avasin itselleni kuvan ja tekstin tietyssä tilanteessa ja voi ihanuuksien ihanuus, miten se voimaannutti ja vahvisti! Olit ENKELINI!" Jotain outoa on ilmassa, sanoo Kaija. Painoksesta puolet meni viikossa, hm. 
11.11.2011

Sielun korttipakka

Pakkasyön jäljiltä Taivashuoneen kattoikkunoissa kukkii jää. Monen reissupäivän jälkeen rauhotun ja juon japanilaista temppeliteetä. Jälleen hiuksiani pöllytetään, kun vispaan sitä. Nouseva aurinko tervehtii vastarannan männynrunkojen välistä pilkottaen. Eilen "Taiteilijaelämää"-haastattelussa toimittaja kysyi, teinkö Sielun Muotokuvia-kirjan tarkoituksella käytettäväksi Enkeli- ja Tarotkorttien tavoin. Teinkö minä siitä sellaisen? Kiitos, että tein! Toimittaja oli kysynyt neuvoa parisuhteeseen. Neuvo oli saatu.
09.11.2011

Intuition ihme

Tammikuun ensimmäisenä päivänä vastaanotan itselleni neuvoja jokaiselle kuukaudelle. Elokuussa sairastuttuani iriittiin luin lääkäristä palattuani kalenterin vinkin: "Terve termostaatti tuntee rajansa." Niinpä, luova taiteilija ei. Syyskuulle olin kirjoittanut "puhdistaudu, tyhjennä keho." Ostin Vogelin paastopaketin ja ihmettelin, miksei paastolle löydy riittävää rauhaa. Kyseessä olikin toisenlainen tyhjennys: kahdenkeskisellä rapukestityksellä sain kohtauksen, jossa huusin ja itkin vuosia vanhat sanomattomat asiat. Mies katsoi silmät pyöreinä. Mutta raikasta tuli. Lokakuussa ihmeellinen seksin aalto pyyhki parisuhteemme yli ja jälleen katsoin kalenteriini. Olin jo tammikuussa "tiennyt" (korkeampi minäni tiesi), että "rakasta kuin se olisi viimeinen tekosi". Näin tein. Nyt alkaa marraskuu. Katsoin valmiiksi. Ohjeena on "omatekoinen lamppu". Muistan ihmetelleeni, olenko menossa kansalaisopiston kurssille. Ehei. Minun omatekoinen lamppuni on Sielun Muotokuvia-elokuvakirja, joka talven hämärillä valaisee lukijoitaan.
01.11.2011

PARAS PALAUTE

Eräänä päivänä huomasin ekaluokkalaisen tyttäreni lukevan kirjaa auton takapenkillä. Hämmästyin hänen kääntäessään sivua. Sehän oli minun kirjani. Hän oli itse ottanut kirjahyllystä "Aada ja pimeyden lapset"-saturomaanin. Hän juuri kirjan loppuun, kun saavuimme perille. Pieni käsi ujuttautui käteeni. kävelimme rinnakkain. Kuulin hellän äänen: "Äiti, voisitsä kirjottaa lisää tollasia? Just niitä mä haluisin lukea!" Kirja jäi huomiotta ilmestyessään 2008. Ei mediaa kiinnosta lasten kokema näkymätön maailma. Vaan hui sentään, jos aikuinen on sellanen! 
20.10.2011

Kuplivaa

On sen verran kihisevä olo, että nostan tässä maljan ystävieni ja muiden ihanien ihmisten kanssa! Kippis! Kilahdus myös näkymättömän maailman kumppaneille, jotka halusitte tämän kirjan syntyvän joululahjoiksi kauneuden kaipuisille! Sielujen muotokuvia-kirjan koevedosta pääsin tänään hypistelemään ja huomenaamulla se menee painokoneeseen. Kun kaikki menee hyvin, se on autoni takakontissa, kun ajan 4.11. Kolille esiintymään Pyhä Koli -hyvä olo -tapahtumaan. Siitä tuli niin, niin kaunis.
13.10.2011

RAUTALANKAA

Minun on aika näyttää kynteni elokuva-alalla. Päätin tuottaa omakustanteisesti Varjojen Taika-kirjaan perustuvan elokuvani. Teemme sen ensi vuonna pienellä ammattiporukalla talkoohengessä 60-70-lukujen tyyliin! Murtaudun irti elokuvateollisuuden kahleista. Mitä tapahtui heti sanottuani päätöksen ääneen? Olimme Niina-Matildan kanssa ihanassa japanihenkisessä Kumpeli Spassa. Kävelin kylmä/kuumavesialtaassa pyöreiden kivien päällä. Kun nostin katseeni ikkunasta ulos, maassa lojui tuulen tuivertamia keppejä: ICHI. Kirjani lapsen nimi! En ollut uskoa silmiäni, mutta NM luki siitä saman! Palattuani soi puhelin: tuntematon nainen ilmoitti haluavansa pitkästä aikaa tehdä kaunista ja täydellistä musiikkia - elokuvaani - ilman korvausta! Mistä hän tiesi asian kahdessa tunnissa?
25.09.2011

Oravannahkoja

Eilen orava juoksi tien yli ajaessamme rapumerroille miehen kanssa. Sanoin, että rahaa tiedossa. Pidän oravannahkakaupoista. Siinä on jotain niin hehkeän vanhanaikaista. Mennyttä oikeudenmukaisuutta. Sielun muotokuviani on maksettu kirjoissa, kampauksissa, äänimaljahoidoissa, vyöhyketerapiassa, lämmitysöljyssä, huonekaluina... Nyt tarvitsen puutarhatyöntekijää. Minulla on kesken kaksi kirjaa, tv-sarja, pitkä elokuva ja kuuden lapsen hyvinvointi! Maalaan mieluusti sielunkuvan sille, joka ehtii tulla lapio kädessä hyörimään ja möyrimään pariksi päiväksi maalle. Oravannahkat kunniaan!
20.09.2011

Kivun viisas viesti

Kuten kirjoitin, imuroin itselleni iriitin eli silmätulehduksen. Se vaatii kuukauden kortisonihoidon. Sitten laukesi nuoruuden suojattomassa seksissä hankittu visvasyylä, joka herpeksen tavoin asuu kehossani loppuikäni. Kolmanneksi annoin periksi syysflunssalle. Useaan vuoteen en ole sairastunut lainkaan. Nyt tuntui niin tutulta! Kolme päällekkäistä sairautta! Tajusin yhteyden elämän spiraaleihin. Me kierrämme kasvavin soikein kehärinkuloin elämänkaartamme ja palaamme aina samaan paikkaan, jossa jokainen spiraali yhtyy aiempiin. Siinä pisteessä on elämänteemamme ydin. Siitä ponnistamme seuraavalle, entistä laajemmalle kiertoradalle. Kipu kehossani pysäytti minut sopivasti. Tulin etsineeksi sisimmästäni uuden huoneen, jossa en ole ennen käynyt. Sieltä löysin oven, joka avautui ennen kokemattomaan maisemaan. Astuin siitä. Katson ja kuuntelen tuttua arkea uusin aistein. Teen kierroksen tuntemattomassa, kunnes palaan ytimeeni. Kiitos kivun. Onneksi tiedän sen olevan viesti! Aina!
30.08.2011

Valo!

Eilen heräsin oikeassa silmässä valonarkuus. Valo teki niin kipeää, että makasin tyynyn alla piilossa. Kehossa oli vastenmielinen olo. Pakotin itseni silmää peittäen ylös, tilasin lääkärin ja peruin illalta maalaukeikan. Suretti ihmiset, jotka saapuvat kaukaakin Mikkelin maalausretriittiin turhaa, mutta ei auttanut, kipu hallitsi minua. Matkalla lääkäriin luin tekstiviestin naiselta, josta oli illalla tarkoitus maalata sielunkuva. Hänellä oli taipumus krooniseen iriittiin, silmätulehdukseen. Nainen sanoi sairauden tulleen väärään kehoon. Paranin tunnissa. Saan aina kehoni kautta viestejä, mutta tällä kertaa niin elävästi, etten tajunnut yhteyttä tehtävääni. Olin tiedostamattani sukeltanut naisen elämään, myös menneeseen. Siellä hänet oli hakattu usein silmä mustaksi ja kehossa oli pahoinpidellyn ihmisiä kauhistuttava olo, joka halusi piileksiä ihmisiä. Peruin perumiseni. Menin ja maalasin. Huone oli täynnä kanssahengittäjiä, joista osa oli tullut kaukaa. Koimme yhdessä maalauksen syntymisen. Kiitimme elämästä, myös siitä vaikeasta, joka oli ohjannut sielua ymmärryksen tiellä.
11.08.2011

hanki loma

Sielun muotokuvia-näyttelyni päättyi eilen. Palaute on ollut upeaa ja uudenlainen maalaustapa on kiiinnostanut. Tänään tartun seuraavaan kirjaani, joka ilmestyy ensi vuoden alussa. Milloin minulla on loma? Mitä loma tarkoittaa? Monille loma tarkoittaa tekemättömyyttä tai poislähtemistä, aikatauluista irrottautumista. Onko lomassa siis erityisesti kyse suhteesta aikaan? Kyllä minä olen tänään hyvinkin raukea ja lähden kohta hotelliin nukkumaan vuorokaudeksi. Voisimmeko me olla lomalla aina: vapaita suhteessa ajan lineaariseen virtaan? Jokainen läsnäolon hetki on lomalla oloa. Nyt istun Taivashuoneessa ja katson koivun lehtien värinää tuulessa. Se tekee minun sydänseudulleni hyvää. Annan itselleni koivunkatseluloman. Tarvitseeko se merkitä kalenteriin vai onko kyse asenteesta ja tavasta asettua ajan "mennyt-läsnäoleva-tuleva" -akselille? Oli niin tai näin, koivut kumartavat tuulessa minulle kuin kuulisivat ajatukseni. Mikseivät kuulisi?
01.08.2011

Sanoa ei?

Tänään herätessä huomasin, että nykyään minun on helppo sanoa ei. Kuuntelen ja kuulen (!) tarpeeni. Toukokuun valoisina varhaisaamuina siirryin toiseen huoneeseen nukkumaan, vaikka mieheni ei pitänyt valinnastani. Aikuiselle lapselleni sanoin, etten enää suostu olemaan roskakorisi, johon voit oksentaa pahan olosi. Nyt on vaikea enää muistaa, mitä pelkäsin eissä. Kuka minut hylkäisi siksi, että kunnioitan itseäni? Päinvastoin. Ihmissuhteet vain syvenevät ja kehittyvät sen ansiosta, että olen rehellinen. Vapautemme suurin este olemme itse.
18.06.2011

Saari

Minun on aina ollut vaikea pyytää itselleni. Kaikki pitäisi saada lahjaksi, yllätykseksi. Olen opetellut pyytämistä. Halusin saaren. Sain saaren! Se on keskellä Pyhää Vettä. Pyöreä suuri kivi, josta näkyy joka suuntaan vesi. Lapsi sanoi: "Tämä on oikea saari, täältä näkyy vesi." Mies sanoi: "Mihin sinä sitä saarta tarvitset?" Vein miehen saareen hiukan vastentahtoisesti. Istuimme iltapäivällä pari tuntia kallion kolossa tuulen suojassa ja joimme xo-brandya. Huomasin miehen olevan hyvä tekemään havaintoja. Hän kommentoi yksityiskohtia, joita itse en nähnyt. Istuimme kaulakkain ja tuntui kuin vasta seurustelisimme, vaikka syksyllä on jo hopeahääpäivämme. Niin, mihinpä minä sitä saarta tarvitsen? Tiiä häntä.
01.06.2011

Äitienpäiväkortti

Sain Kuningatar-lapseltani äitienpäiväkortin. Ope oli kirjoittanut lauseiden alut ja lapsi itse loput. Äitini on maailman innokkain...kirjoittamaan kirjoja. Äitini ihailee...isää. Äitini haluaisi voittaa...(ei mitään). Äitini lempiasut on ...violetit ja oranssit. Äitini ei haluaisi...kiusata muita. Äitini uskaltaa...uskoa jumalaan. Miten paljon tästä ajasta kertoo tuo viimeinen oivallus. Ja miten paljon kertoo lapsesta se, että hän on tehnyt tuollaisen havainnon: äitisi USKALTAA uskoa jumalaan.
10.05.2011

Pääsiäisnoitia!

Talossamme majailee nyt 11 kissaa. Niistä kolme pääsee uuteen kotiin pian, koko pentue samaan paikkaan, jee. Viisi syntyi eilen. Noitakissani Hiili synnytti suloisia pikkumustia pikkunoitia. Saa varata, jos joku pääsiäisluudallensa kaipaa kelpo seuralaisen!
23.04.2011

PALJAS MAA - PALJAAT JALAT

Eilen kävelin ensimmäisen kerran tänä vuonna paljain jaloin läpi pihan rantaan avannolle. Kuivat lehdet rapisivat hauskasta kutittaen talven herkistämän ihon alla uutuuttaan. Märkä maa antoi askeleelle periksi kevyesti notkahdellen, kuin keskustellen kanssani. Niin pieni asia, niin suuri ilo. Aloitin uuden kirjani, jossa keskityn Elämänvirtaan, yksinkertaiseen oivallukseen sisälläni virtaavasta vedestä nimeltään elämä. Pienistä oivalluksista sekin syntyy. Ensimmäinen luku on kirjoitettu. Askel kerrallaan oma polku raivautuu ilman perille pääsyn huolta ja kannattelua. Kuin lastu lainehilla, kepeästi keinutellen.
17.04.2011

Yllätysvieras!

Eilen ja tänään maalasin ensi kesän näyttelyyn ensimmäisen "sielun muotokuvan". Mallina istui 50-v nainen, jonka hahmoa siveltelin kankaalle. Vaan viivoista moutoutuikin lapsen kuva. Kun pienokainen sai vielä siivet, huokasin ääneen, mites tänne tulikin lapsienkeli. Nainen painoi päänsä käsiin ja itki. Meitä tapaamaan tuli jo aikaa sitten kesken syntynyt sielu, jota nainen oli kaivannut ja surrut hänen syntymättömyyttään. Miten kaunis kohtaaminen siitä syntyikään! Sielu kertoi saattaneensa naisen äitiyteen, sillä he olivat aiemmin olleet äiti ja tytär. Sanoin maalauksen alussa, että teitä yhdistää virtaava vesi ja vasta lopussa tajusimme, että tuo virtaava vesi olikin kyyneleet, joita todellakin tulvi. Molemmat saivat vapauttavan uuden alun.
16.03.2011

Kuningatarelämää II

Edellisen elämän kuningatar, 7 v, lähti tänäaamuna isänsä kanssa Helsinkiin. Pukeutui huoneessaan kauan, ja saapui tyylikkäänä, tarkoin värit valinneena aamiaiselle. Vaan lähdön hetkellä ikävä Vanhempi Kuningatar huomaa paljaat sääret. Vaaleanpunaiset caprit kun ulottuvat vain polven alle. Vaivoin talosta löytyy yhdet polvisukat: "Ei käy, puristaa liikaa pohkeesta." Käymme yhdessä läpi 15 puhtaat housut, joista Hänen Majesteettinsa kelpuuttaa naama pitkänä yhdet. Niissäkin häiritsee itkuun asti rypyt, joita muodostuu nilkkasukan ja lahkeen väliin, vaikka Vanhempi Kuningatar taittelee lahkeet huolella ihmetellen: "Miksi sä oot mulle vihanen?". Edellisen elämän kuningatar, 7 v, nostaa leukaansa kolme senttiä kohti taivasta: " Kun eihän tässä pääse edes kauppaan ostoksille, kun päivät ja vuodet kuluu niin nopeesti."
28.02.2011

Jokaisella on tämänsä

Meillä kaikilla on tämämme, oma erityinen elämänteemamme. Minun sisälläni 12-vuotias tyttö yhä uudelleen rohkaisee itseänsä sanomaan ääneen: "Minä olen." Olen synnyttänyt kolme lasta. Ensimmäinen, kauneuden lapsi, palvoo valoa ja säikkyy varjoja, jotka vetävät maagisesti puoleensa. Toinen, itsekurin lapsi, kilvoittelee kieltäytymisen harjoittelussa ajallemme epätyypillisesti. Kolmas, kuningatarten sukua, setvii suhdettaan valtaan. Hän suostuu aamulla syömään leivän vasta kun minä sen tekijänä olen ensin haukannut - ja jäänyt henkiin. Kenkäkaupassa hän onnistuu luomaan tilanteen, jossa 12-vuotias poika juoksee hänen eteensä kenkäparin toisensa jälkeen: "Entäs nämä?". "Ei käy, liian pienet, liian tiukat, liian kovat." 58 kengän sovittamisen jälkeen lapsen suusta kuuluu: "Nämä ovat hyvät." Silloin minä kuiskaan: "Voitko toistaa?!", ja maksan mukisematta Eccon 95 euron kengät, jotka kovien pakkasten tullessa ovat villasukkien kera jälleen "liian tiukat". Mutta siivoustalkoissamme tämä edellisen elämän kuningatar valitsee vessan pesun - ja tekee sen perusteellisen hyvin!
26.02.2011

Aurinko paistaa ja kirjat tuli

2. painos kirjasta tuli postissa! Aurinko paistaa entisen koulumme luokkahuoneen läpi takaseinään saakka. Me kylvemme valossa. Lapset toivat itse pilkkimiään ahvenia koulusta kissalle, jolla on pennut viimeisiä päiviä vatsassa. Elämä on kohdallaan. 
17.02.2011

2. painos

Aika huikeaa. "Varjojen Taika" ehti olla kirjakaupoissa tasan yhden (!) päivän, kun siitä jo päätettiin ottaa toinen painos. Se kertoo ilmassa väreilevästä ilosta: keskiaika ja noitavainot ovat todellakin viimein ohi, me voimme ilman lobotomian pelkoa kertoa keskustelevamme luonnonhenkien ja muiden näkymättömien kanssa! Hee! Saan pian ensimmäisen lähetyksen itselleni ja tilatut kirjat matkaan. Muutaman päivän odotus korvataan ensmmäisen painoksen omistusoikeudella nimmarin kera. Eläköön arjen hullutus! Eläköön meidän nahkaisten pienet ilot!
07.02.2011

LUOMISESTA

Meillä on sanonta: "pääsee pitkälle". Itsekin mietin kirjassani Varjojen Taika, että olisinko päässyt pitemmälle elämässä, jos olisin aiemmin uskaltanut kuunnella sydäntäni. Ikäänkuin elämällä olisi suunta minusta poispäin, eteen. Kuin tämä olisi pituushyppyä. Aamuyöstä heräillessäni tajusin, että kyse onkin "pääsystä sisemmälle". Koska Jumala (miksi sitten häntä kutsutkin) ei ole Taivaassa vaan meissä sisällä, kaikkialla kaikkeudessa värähtelynä. Mehän matkaamme omaan ytimeemme. Me emme itse ole Luojia, Jumalan sijaisia, vaan vapaan tahtomme avulla osallistumme aktiivisesti luomiseen joka jatkuu ja jatkuu ja jatkuu. Teemme joka hengenvedolla valintoja, joilla on luomisen voima. Sitä ei ole helppo tajuta.
05.02.2011

PALAUTETTA

Sain runsaasti kiitollisuuden täyteistä palautetta eilisestä Radio Novan haastattelusta. Kiitän ja vastaan kysymyksiinne mahdollisuuksien mukaan myöhemmin. En välttämättä ehdi kaikkea. Osallistuin myös tänään lähetettävään Voimalan nauhoitukseen. Jäipä kovin hämmentynyt olo. Paikalla oli psykiatri, jolle en kehdannut sanoa: "Mulla on kaks korkeakoulututkintoa ja ällän ylioppilaspaperit, mutta mä en tajuu, mitä sä puhut." Sitten 30 vuoden tauon jälkeen feministi minussa nosti päätään, kun koko päivän vastailin toimittajien huuhaa-kysymyksiin. Kuka loi ne valtarakenteet, jotka vaiensivat ikiaikaista tietoa kanavoivien naisten suut polttaen heidät roviolla? Kuka loi luonnontieteeseen perustuvan järjestelmän, jossa uskotaan vain tieteellisesti todistettavaan (vaikka seuraavat tutkimukset kumoavat edelliset, joihin uskottiin totuutena)? Anuirmeli sanoi Voimalan haastattelussa, että naiset ovat alttiimpia käyttämään kuudetta aistiaan. Onko meneillään intuition vallankumous? Onko tasapaino mahdollinen? Psykiatri kommentoi, että näitä muutoksen aaltoja tulee ja menee. Se nostatti mielikuvan voimattomasta ihmisestä, jonka järki sumentaa sydämen viisauden.
04.02.2011

VARJOJEN TAIKA

Synnytys on onnistunut. "Varjojen Taika - Matka edelliseen elämään" ilmestyy kirjakauppoihin Liken kustantamana helmikuun alussa eli 3.2.2011. Kirjoitin kauan sitten tänne blogiin, etten tiedä onko se tarkoitettu jaettavaksi. Onhan se. Olen saanut mahdollisuuden taiteilijana hengenvedolle ja uusi alku on koittanut. Lastenkulttuurin tekijänä kärsin joka kerta markkinoinnin yhteydessä kohderyhmän vähättelystä. Tuntui samalta kuin aikuisille tarjottaisiin vain kökköhuumoria Turhapuron tyyliin (kaikki kunnia teokselle, mutta jos siinä olisi ainut tyylilaji, josta saamme nauttia, niin...) Aleksanteri Ahola-Valo kirjoitti jo 9-vuotiaana, miten häntä hävetti Pietarissa Saapasjalkakissan teatteriesityksessä lasten puhtaan mielen turmeleminen sillä, että toisten vahingoilla on tarkoitus nauraa. Nyt olen vapaa! Olen saanut puhtaan teoksen, uuden alun. Kiitän siitä. Kirjaa voi tilata sähköpostini kautta nimikirjoituksen kera.
21.01.2011

Oman polun tunnistaminen

Hän kysyi, mistä erottaa onko kyseessä sydämen vai egon ääni. Egolla on kiire, se käyttää pelkoa ravinnokseen ja etsii aina liittolaista seurakseen. Sydän lepää omassa rauhassaan. Ihmisen on itse tehtävä valinta löytääkseen tiensä omaan sydämeen, sillä sydän ei tarvitse tuekseen ihmisen voimaa. 
04.01.2011

YHTEINEN HENGITYS

Minulla on pieni nettiryhmä, jolle kanavoin henkimaailman tehtäviä. Ihastelen harjoitusten pedagogista viisautta ja teen ne myös itse. Viimeksi piti tehdä jotain aiemmin kokematonta. Olen uskaltautunut niin moneen, että kesti löytää sopiva. Intuitioni nosti hommakseni ”rukoilla tunnin”. Se tuntui kummalliselta, mutta ennen kokemattomalta kyllä. Tein työtä kehotettua. Koska rukous on minulle aika vierasta, päätin kysyä, mitä rukous on. Olen käsittänyt sen olevan puhetta Jumalan kanssa. Tunti antoi aivan uuden vastauksen. Sen mukaan rukous on yhteinen hengitys. Ei enää turhaa löpinää. Vain yhdessä hengittämistä Universumin, Suuren Hengen, Jumalan, Valon tai miksi meitä ympäröivää Ykseyttä kutsummekin. Yhteinen hengitys on hieno ja toimiva kokemus. 


31.10.2010

saat sen mistä...

Kaksi vuotta sitten perustaessamme perhekodin olin valmis luopumaan elokuva-urastani. Ja välttämättömyydestä olla taiteilija. Lupasin sen itselleni. Oli aika uudistua. Puhdistavat tuulet ovat puhaltaneet. Nyt valmistelen elokuvaa - itsestäni: tarinaa siitä, miten pimeys sai kasvot. Kirjan kirjoitin jo aiheesta ja tällä sivullani pohdin 22.12.2008 onko teksti vain itselleni "vai onko se tarkoitettu jaettavaksi muille". Kyllä, jaan sen muille, sillä Like on päättänyt kustantaa teoksen. Saat sen mistä luovut! Nyt työn alla on pitkä elokuva Varjoista, 2012 kuvattava tv-sarja perhekotielämästä ja huuhaa-akasta sekä dokumentti Juhani Palmusta. Virta vie, virta tuo. 


19.06.2010

Mestari G:n mietteitä

Vappuyönä käväisin Siriuksessa. Naurattaako? Vai peräti suututtaako? Kun kykenee lähettämään Hengen matkaan, ei ole merkitystä välimatkalla. Jos voin Hengen asussa siirtyä viereiseen huoneeseen (lue Yökeskusteu Juulian kanssa), tai toiselle paikkakunnalle, miksipä ei yhtä lailla toiselle planeetalle. Olen todistetusti tunnistanut esineitä ja rakenteita paikoissa, joissa en kehoni kanssa ole vieraillut. So? Hengellä on sama suhde aikaan. Monet älykkäät ihmiset ovat kirjoissaan pohtineet ajan olemusta. Keho elää vertikaalia aikaa, henki liikkuu ajasta toiseen ja mihin vain ajan suuntaan vaivatta. Mitäkö löysin Siriuksesta? Että he kutsuvat minua Mestari Gaiaksi. Suomalaiseen ”äläpä pidä itseäni minään”-tyyliin ärsyynnyin ensin pönäkästä ilmaisusta. Tarkemmin ajatellen tajusin, että Gaia tarkoittaa Äiti Maata ja minulla on aivan poikkeuksellinen elämänkokemus äitiydestä: nuori äiti, uus- ja suurperheen äiti, sijaisäiti, koti- ja uraäiti, ”lapset ovat lentäneet pesästä”-äiti, vanha äiti sekä ammattina: äiti. Siis Maan (maapallolla elävä) Äiti (asiantuntija). Sitten tuo komea Mestari. Rehellisesti sanottuna tiedän olevani pedagogisesti huippuluokkaa ja toimin laaja-alaisesti muiden opettajana, vaikka en ole töissä missään instituutissa. Miksei siis huippuluokan pedagogia voisi kutsua Mestariksi? Koska vähättely kuuluu kulttuuriimme samoin kuin paine nähdä elämänlait virallisen hyväksynnän mukaisina. Mestari G ei piittaa ajan ja välimatkan rajoista. So?


03.05.2010

Terassi ja punaviini

Ensimmäinen lasi punaviiniä terassilla kevätauringosta nauttien. Kissat vierelläni haistelevat ilmaa sieraimet väristen. Minäkin haistelen ilmaa henkiset sieraimet levällään ahmien. Kevät!
22.03.2010

yön lahjoja

Keskustelu 6-vuotiaan Juulian kanssa

Juulia heräsi yöllä ja tuli meidän viereemme joskus 4 aikaan aamuyöllä, melkein aamulla. Kuiskimme hiljaa toisillemme.

- Mikä on?

- Siellä on joku.

- Kuka se on?

- En tiedä.

- Onko se ollut kauankin vai ihan nyt?

- Kolme viikkoa, mä en voi nukkua siellä (omassa huoneessa).

- Sinne on tullut joku, jolla on sinulle asiaa, kannattaa kysyä, mitä asiaa.

- En mä uskalla.

- Saanko mä lähettää nyt sinne henkeni ja kysyä kuka se on?

Nyökkäys.

Juulian huone on minun makuuhuoneeni alapuolella. Laskeudun alakertaan sängylle. Se ei ole ihan salamannopeaa, mutta onnistuu pienen keskittymisen jälkeen. Alan kuulostella huonetta. Vaatekaapista kuuluu jotain. Nousen ja avaan oven. Sieltä ryntää ulos joku pieni ja räpiköivä. Se liikkuu mustana hahmona lattianrajassa vinhaa vauhtia. En saa siihen mitään kontaktia. Lopulta se vastaa pyöriessään.

- Olen eksyksissä.

Tosiaan.

- En pysty pysähtymään.

Hm.

- Mä laitan tähän lattianrajaan pysähtymisajatuksen, koeta tarttua siihen, olette ehkä samaa värähtelytaajuutta.

Näin tapahtuu. Olento todella tarttuu kiinni ajatukseeni. Siitä se vetäytyy nurkkaan. En vieläkään näe, mikä se on. Se on pieni ja peloissaan. Olen rauhallinen ja se tulee lähemmäs.

Se on täysin musta keiju.

- Olen hukannut valoni, en voi palata kotiin.

Välähdys, kirkkaus, sillä tajuan. Juulia voi antaa valon. Tietenkin, se on hyvä syy tulla juuri pienen keijuihin erikoistuneen Juuliani luo.

- Odota hetki, haen sen joka antaa sinulle valon.

Palaan sänkyyni, jossa kehoni on koko ajan ollut. Juulia makaa kyljessäni. Menen ihan korvan juureen, kuiskin niin ettei Juuso kuule.

- Siellä on musta keiju. Se on eksynyt ja se on kadottanut valon. Voitko sä lähettää henkesi sinne ja antaa sille uuden valon?

Nyökkäys.

- Pyysin sen istumaan sun sängyn jalkopäähän kaiteelle, se odottaa sua siinä.

Nyökkäys.

Olemme lähekkäin, emme puhu mitään. Näen Juulian käsien liikkuvan ilmassa hitaasti. Nukahdamme. Aamun valo nousee. Heräämme ja hiivimme huoneeseen muiden vielä nukkuessa. Juttelemme hiljaa, mitä tapahtui. Kerron, että keiju kävi kiittämässä makuuhuoneessa kun havahduin hereille. Tunsin ilon ympärilläni. Se oli upea, syvän violetin hohteinen. Se lupasi tuoda minulle kiitokseksi valonsäteen, jolla voin korjata silmäni, niin etten enää tarvitse silmälaseja.

- Mitä haluut?

- Silmät, jotka eivät tarvitse laseja. Voitko tuoda valonsäteen niitä varten?

- Voin!

- Ihanko totta?

- Kyllä voin!

- Mihin tuot sen, miten löydän sen?

- Kyllä sen huomaat!

- Mistä sen huomaan?

- Kyllä sen huomaat! Odota vain!

Kerroin tämän keijukeskustelun Juulialle, joka istui sylissäni. Juuliaa hymyilytti.

- Se oli siis tullut juuri sun luo, koska se oli kuullut, että sulla on erityistaitoja.

Hymy leviää ja katse on vaatimaton.

- Sun luo tulee sellasia, joita sinä voit auttaa, mun luo sellasia joita minä. Ja jos sun luo tuleekin joku jota et voi auttaa, sano sille että väärä huone, yks kerros ylöspäin.

Ääneen tirskahdus.

- Mitä siis kannattaa tehdä, jos herää yöllä ja joku on huoneessa?

- Kysyä kuka siellä ja mitä asiaa?

- Just nii.

- Mutta mistä tietää, missä se on?

- Keskittymällä. Tarkkailemalla. Antaa mielensä kulkea pimeydessä ja tekee havaintoja. Kyllä sen huomaa.

- Selvä. Se värisi vihreää valoa, kun autoin sitä.

- Niin, vihreä on rakkauden energiakeskuksen väri. Se sanoi sillä: rakastan. Taitaa olla keijulahjoja tiedossa sullekin.

 

 

 


22.03.2010

Ajatuksia tietokoneen kätköistä

Löysin tällaisen vanhan tekstin tietokoneeni mapeista:UUDEN AJAN RUKOUSKIRJA

Pe 4.1.2008 klo 6.04

Taivasten valtakunnassa paitsi levätään, tehdään myös työtä.

(lisätty 26.1.) Taivas ei ole ylhäällä vaan ympärillämme, sisällämme. Taivas on konkreettisuutensa takia kovin väärinymmärretty käsite. Rukous on tie taivaaseen, kunhan taivaan ymmärtää uudella henkisellä tavalla. Taivas on avara tila ihan niin kuin konkreettinen taivas on avara tila vailla seiniä ja kattoa ja lattiaa. Siellä on hyvä hengittää, tuulee, käy ilmavirtauksia, se elää erilaisissa väreissä, se muuttuu alati, joka hetki, koko ajan. Se on tila, jota ei voi vangita eikä kokea kahta kertaa täysin samalla tavalla. Herkistyneelle ihmiselle harmaa taivas voi olla vivahteikkaampi kuin iltarusko.

Konkreettisen taivaan havainnoiminen on arvokasta. Sen ääreen kannattaa pysähtyä, varsinkin veden äärellä, jossa taivas ympäröi sinut ylhäältä ja alhaalta yhtäaikaa. Suomessa tällä on erityinen arvo, sillä Suomi on veden lahjoilla koristettu. Harmaana päivänä ja rumaksi nimetyllä säällä kannattaa kysyä itseltään: Onko tämä hetki kaunis? Onko tämä hetki ainutkertainen? Onko tämä hetki erityinen?

To 10.1.

Rukous ei ole ensisijaisesti itselle pyytämistä vaan elämän lakien ja rajojen, sen mahdollisuuksien ja mahdottomuuden ymmärtämistä.

La 26.1.

Rukous on läsnäoloa, hiljaisuuden kuuntelemista. Luonnon ääreen pysähtyminen ei ole itse rukous, mutta se on portti, yksi porteista, sen sisälle. Rukous ei ole vain puhetta pään sisällä ja ylipäätään katseen sisäänpäin kääntämistä, koska näkeminen on tärkeää, itsestä ulospäin avautuminen, havainnoiminen, on avain, toinen portti. Perinteinen käsitys rukouksesta on itsekseen pajatusta, höpöttämistä usein vailla pysähtymistä sanojen merkitykseen. Sekin voi olla portti, mutta se ei ole rukous. Tämä kolmas portti on sama kuin meditaatiossa käytetty mantra: hoet jotain vailla merkitystä, tietoinen tajuntasi tulee sidotuksi ja olet valmiimpi sisäisiin havaintoihin. Kolmanteen porttiin liittyy harhaan johtavaa mystiikkaa, joka monelle tekee itse portista tärkeämmän kuin kulkuväylän. Tämän portin äärellä viipyy hurmaantuneina matkalaisia, jotka eivät koskaan toine astua sisään. Toisista porteista myöhemmin lisää.

Pe 19.2.2010

Olin ymmärtänyt, että minun tehtäväni on kirjoittaa uuden ajan rukouskirja. Sitten aloin pitää tätä blogia tuolla ajatuksella. Mutta olisipa kiva kuulla lisää noista porteista. Tervetuloa tieto niistä! Tervetuloa uuden ajan rukouskirja! 


19.02.2010

halpaa huvia!

Hiljaisuus ei ole samaa kuin vaitiolo. Hiljaisuus on yhteys omaan sisimpään ja sen kautta ykseys suhteessa maailmankaikkeuteen. Sen ei siis tarvitse ollä äänetöntä. Kyse ei ole aistista nimeltä kuulo. Äänettömyys voi auttaa levottomuuteen taipuvaisilla ihmisillä, kuten minulla, saamaan kontaktin Korkeamman Minänsä kanssa. Silti äänettömyys on vain väline. Hiljaisuutta voi ja täytyy harjoitella. Ihan niin kuin meidän täytyy harjoitella ajaaksemme polkupyörällä tai pysyäksemme veden pinnalla uidessa. Kun on aloittanut harjoittelun, ei koskaan voi lopettaa sitä. Sillä se on sukeltamista elämän virtaan. Heittäytymistä ja hallinnasta irtipäästämistä. Seikkailu on siellä, missä sinä olet. Ei sitä milloinkaan tarvitse etsiä kauempaa eikä se siis maksa senttiäkään.


26.12.2009

Näin itseni kuolinvuoteella

Tänään siirsin hierontapöydän Taivashuoneen kattoikkunoiden alle. Sytytin lukemattomat tuikut. Kaikki oli valmista. Kalevalainen jäsenkorjaaja ei tullut, muistimme päivän väärin. Istuin keinutuoliin ja katselin kaunista vuodetta huoneen herkässä tunnelmassa. Mietin kuka siinä lepää ja valmistautuu lähtöönsä täältä. Havahduin: se olin minä, makasin siinä hyvin vanhana, valkohapsisena, uurteisena ja hiljaa. Hellä näky. Sitten vanha minäni kohotti vielä päätään, avasi silmänsä ja tillitti nykyistä minua. Hän sanoi: kiitos. Elämäni tärkein sana.
24.11.2009

ammattina: äiti (uusi yritys)

Hämmentyneenä joudun toteamaan olevani onnellinen kartanonemäntä. Minulla on yksi palkollinen ja päiväni virtaavat hehtaarin alueella liihotellessa 6 lapsen äitinä ja eläinten emona. En olisi ikinä uskonut, että moinen kovin vaatimaton pinta-ala riittäisi nuorena aikuisena kukoistaneelle narsismilleni. En koskaan haaveillut suuresta perheestä enkä milloinkaan pyrkinyt länsimaisssa jokseenkin halveksittuun ammattiäitiyteen. Vuonna 1999 ilmoitin miehelleni hänen sijaislapsipohdintoihinsa, että "vain minun kuolleen ruumiini yli! Tulin 19-vuotiaana raskaaksi ja 40-vuotiaana minusta tulee Rouva Vapaus!". Ei aavistustakaan siitä, että synnytän vielä lapsen, itsetuntoa pursuavan Keijuttaren; saati visiota KUUDESTA näsäviisaasta pikku filosofista huutelemassa olohuoneessani: "Kaija kato, Kaija tuu, Kaija sitä, Kaija tätä." On pakko mennä polvilleen ja todeta, että äitiydestä on kasvanut iso juttu minun elämässäni. On sadonkorjuun aika. Lasten lähdettyä taksilla kyläkouluun menemme miehen kanssa kaksin ravustamaan ja toteamme: "Ei hullumpi arki, ei lainkaan."


28.08.2009

sateenkaari

Mitä löytyy sateenkaaren päästä? Sitä pohti minun 6v Keijuttareni. Minun sateenkaareni päätyy meidän kodin ylle ja siis kotini on aarteeni, kerroin minä. Keijutar pohti: "Siellä voisi olla rahakirstu. Mutta toisaalta siellä ei ehkä olekaan mitään. Sillä mitäs minulta puuttuu." Niin hän taas opasti elämänarvoissa: onni on asenne!
09.08.2009

Ykseys

Olen saamaisillani haltuun uuden käsitteen. Se on ykseys. En silti osaa selittää sitä. Se liittyy Egoon ja Minään ja Itseen. Se liittyy motiiviin, jolla luon tekojani tässä maailmassa. Etsinkö onnea? Ymmärränkö tekojeni yhteyden suurempaan kokonaisuuteen? Maailmankaikkeus on liian iso hahmotettavaksi. Se on sopivan kokoinen tunnettavaksi, tunnistettavaksi, tunnusteltavaksi. Sitä tunnustelua minä harjoittelen omalla luomistyölläni. Olemalla osa luomistyötä.
08.07.2009

Intuitioon luottaminen

Intuitio on kummallinen, kesyttämätön voimavara, jota tieteellisyyttä palvova kulttuurimme väheksyy. Intuitio on sydämen tie, irrationaali ja salaisuuksia pulppuava ja vaikeasti kiinni otettava. Siihen täytyy tarttua samassa hetkessä kuin se välähtää ja hetken kuluttua on jo kadonnut. Jos ehtii miettiä ja kysyä, onko tässä järkeä, se on jo mennyttä. Mutta sille, joka intuitionsa kuulee ja sitä kunnioittaa, avautuu portti salaisuuksien ja mahdollisuuksien maahan. Sitä tarkoittaa oman polun kulkeminen. Sattumien ja virheiden sallimista. Minut intuitio vie kesäkuun alussa Valkoisen Shamaanin kurssille. Nopean päätöksen jälkeen katsoin, mitä olen tammikuussa kirjoittanut kesäkuun kohdalle kalenteriini tapahtuvaksi: "Anna opastaa itseäsi / mereen liittyvä matka." Kurssi toteutuu saaristossa. Eläköön selittämättömät elämän virtaukset!
14.05.2009

Vapaa?

Kun odotimme jälkisatoamme eli pientä tytärtämme, kysyi lähisukulainen suhteestamme vapauteen. Että eikö meitä häiritse vapauden menettäminen tässä iässä (täytän syksyllä 50 v). Lapsi syntyi kuusi vuotta sitten.  Ei mennyt vapaus, täyteläistä aikaa on eletty hänen kanssaan. Lapsi on ollut kotona koko elämänsä, siinä ohessa minä olen maalannut tauluni ja kirjoittanut kirjani, elänyt elämääni kaikkinensa. Nyt talossa on viisi lasta ja kaiketi se vapaus on viimein mennyt. Mutta elämä on yllättäen yhä täyteläistä. Aluksi en löytänyt omaa tilaani, en osannut asettua omaan hiljaisuuteeni. Nyt se alkaa löytyä, oleminen. Mitä se vapaus on? Sitäkö, ettei tarvitse ottaa muita ihmisiä huomioon? Vai sitä, että ottaa heidät huomioon ja silti kunnioittaa itseään? Kirjassa "Keskusteluja Jumalan kanssa" sanottiin, ettei elämän tarkoitus ole oppia, vaan muistaa ja luoda. Olen vapaa: minä muistan ja minä luon. Joka päivä.
21.04.2009

Hetki istua alas

Mitä enemmän tapahtuu, sitä vahemmän ehtii istua alas ja ajatella. Maaliskuu oli täyttä rumbaa perhekodin ympärillä. Sisäinen tyyneys tipotiessään. Tunteiden vuoristorata käynnissä ympäri vuorokauden. Palaan itsessäni entuudestaan tuttuihin asioihin. Olen sietämättömän keskeneräinen. Harjoittelin koko talven luopumista ja kuinka kävi - lisää tuli. Enää en edes tiedä, mitä kirjoittaisin lomakkeen kohtaan: ammatti. Silti hymyilyttää tämä elämänmaku. Kevät tuoksuu ja rakkaus kukoistaa.
11.04.2009

Kahdeksan veljeä ja hiljaisuus

Aamuvarhain tyttäreni Juulia 5v töpsötteli kainalooni makailemaan. Pohti: "Mulla on nyt kahdeksan veljeä." Kysyin, miltä tuntuu. "Ihan kivalta", totesi Keijutar. Sitten pohdimme syksyn eskariin menoa ja lapsi luetteli aakkoset ylpeänä. Minä sanoin, että tärkeintä on se, että osaa rakastaa. Lapsi pani paremmaksi: "Kuule äiti, tärkeintä on, että osaa kuunnella hiljaisuutta." "Mistä sä ton keksit?" "Oopa äiti hiljaa, ni tajuut!". Olin. "No?" "Kuulin mahan murinaa." "Höh, kuuntele uudestaan, ei mitään mahan murinoita." Kuuntelimme yhdessä pitkään hiljaisuutta. Veljistä 10 v tuli joulukuussa agnostikkona, jota ärsytti keijutytön tanssit ja laulut, koska vittu mitään keijuja oo. Vaan kahden kuukauden kuluessa Keijutar voitti. Poika pohti saunan lauteella: "Okei, kyllä keijuja voi olla, jos ne on alle kakssenttisiä."
21.02.2009

Neljän pojan syndrooma

Kun olin nuori nainen, minusta tuli yllättäen neljän pojan äiti, kaksi biologista ja kaksi sijaislasta. Olin 25-vuotias ja se oli minun paras - ja ylivoimaisesti vaikein - elämänkouluni. En olisi voinut uskoa, että tuo olosuhde toistuu, mutta niin vain elämä kääntää kivensä jälleen hiottavakseni: maaliskuun alkuun mennessä olen jälleen neljän pojan äiti. Valinta ei tunnu viisikymppisenäkään helpolta - eikä turhalta. Me puhumme taas elämänfilosofiaa mieheni kanssa aamuöisin, miten lähelle sitä jälleen saattaakin päästä! Suvantovaiheen jälkeen olen valinnut tiukan kasvun paikan. Olen ylpeä itsestäni. Mikä ei tee tehtävästä yhtään helpompaa.
12.02.2009

Kuoleman hellä puoli

Anoppi kuoli. Toisen kerran elämäni aikana kuolema näyttää hellän puolensa. Kuin elämän filmiä ajattetaisiin takaperin ja sinne pieneen kasaan kupertuu ihminen ennen lähtöään niin kuin tuloaankin. Kuolemassa on jotain kaunista, irtipäästämisen henkäys. Kaadoin tänään kukille vettä ja se lorahti lattialle. Jo nauroi mummo selkäni takana hersyvästi. "Minulleko?", utelin. Ei kun iloitsi niin, ettei enää tarvitse lotrata ja läträtä, ei sotata eikä sätätä. Vapaa oli, tuo valkoisen ruusutarhan uusi ruhtinatar.
11.01.2009

Uusi vuosi!

Olen ottanut tavaksi vastaanottaa intuitiivisesti ohjeita uudelle vuodelle, teen kasvukalenterin. Vuosi 2007 oli Unen vuosi ja silloin ymmärsin, miksi olen aina ollut huono nukkumaan. Vuosi 2008 oli Rukouksen vuosi ja silloin sain itselleni Taivas-huoneen hiljentymistä varten. Tuleva vuosi 2009 on Emovuosi: kirja Äitiydestä, elokuva Äideistä ja tyttäristä, ammattina Äiti (perhekoti),  Film Power-elokuvavoimalan Äiti ja tulevien kanojen ja hevosten Emo. Näin alkuun. Jo kuulen kuinka kevätpuro solisee. Pysähtymisen syystalvi kantaa satoaan.
09.01.2009

Siivet selässä

Joulukuulla on näköjään siivet selässä marraskuun hitaan hiljaisuuden jälkeen. Tups, minun kauttani tupsahti maailmaan kirja, en edes ehtinyt ajatella mihin ryhdyn. Sen työnimi on "Minä ja Japanin salaisuus - 7 askelta sielun heräämiseen". Uuden vuoden koittaessa kuulostelen, onko se tarkoitettu ihmisten iloksi vai omaksi selkeydeksi. Kiitollinen olo näin joulun kunniaksi. Joulun motto: "Tee pienestä suurta!"
22.12.2008

Elämä kääntää sivuaan

Huomenna tulee ensimmäinen perhekotilapsemme. Uusi elämä alkaa, loppuiäksi. Eilen kysyi tuttava: pelottaako? Eniten pelottaa silloin, kun yrittää tehdä päätöstä elämänmuutoksestaan, pyörii sen ympärillä, vatvoo ja kuvittelee mielessään. Kun on päättänyt, rauha lisääntyy. Tapahtumat seuraavat päätöstä ja harvoin niihin kuolee. Useimmiten vahvistuu. Jos joku ihmettelee, mihin huuhaa-kurssini katosivat, niin nyt on lapsien aika. Ja maalaamisen, sillä rakastan sitä. Ja minulla on 7 henkien polulla kulkijaa matkassani. Se riittää. Ne löytävät luokseni, joiden on tarkoitus.
01.12.2008

Päivän mietelause

Avasin sattumanvaraisesti päivän mietelauseen. Sama marraskuun (ja koko vuoden!) teema näkyy jatkuvan: "Harjoittele liikkumattomuutta, harrasta joutenoloa, löydä nautintosi luopumisesta. Ja niin olet näkevä pienessä suurta ja vähässä paljon." Yhtenä päivänä tein ostoksia Mikkelin Eurokankaassa. Sieluani hiveli se värien kauneus, kun kankaat oli asetettu pöytiin väreittäin; violetteja kankaita, sinisiä kankaita, oransseja kankaita. Se oli mielestäni niin kaunista, että ajattelin menettäneeni järkeni. Kuten olinkin.
28.11.2008

Voiko rauhottumista harrastaa?

Kun muutimme maalle 2003 olin vielä täynnä kaupunkielämän harrastusvirettä. Olin tyytyväinen siitä, että samoja harrastuksia saattoi jatkaa täällä pienellä paikkakunnalla. Ja Mikkelistä löytyisi joka tarpeeseen mokomat lisää. Vaan, en minä enää juokse harrastuksissa. Siivosimme miehen kanssa vanhan videohyllyn ja samalla tuli vilkaistua mm. tyttöbändiämme 20 vuoden takaa (elokuvaohjaaja Lenka Hellstedt solistinamme) sekä itämaisen tanssin esiintymisiä 10 vuoden takaa. Mitä hittoa minä niihin aikaani suhrasin! Kaupungissa se kuului kulttuuriin - itsensä kehittäminen. Paljon enemmän kehitän itseäni olemalla hiljaa ja vähitellen kuoriutuen kaikesta kuonasta joka peittää todelliset unelmani. Eivät ne hiljaisuudessakaan paljastu heti. Kursseillani ihmiset haluavat tietää ratkaisuja elämäänsä NYT tai vähintäänkin VIIKOSSA. Minusta 5 vuotta on hyvä aikaperspektiivi. Antaa itselleen aikaa. Saada itselleen aikaa.
27.11.2008

Allergia ja elämänpelko

Minulle näyttää käyneen niin, että voittaessani elämänpelkoni katosi myös eläinallergiat. Pelkäsin lapsena ihan järjettömästi kaikkia eläimiä, ihan primitiivisesti. Reilu vuosi sitten pääsin hypnoosimatkalle, jossa löysin edellisen elämäni. Siellä kuolin karhun syliin. Ihmekös siis. Kun sain työstettyä tuon kuoleman, paranin allergiasta ja nyt halaan suloisia kissojamme päivittäin nenä turkkia nuuhkien. Seuraavaksi hankin 6 mustaa kanaa ja harmaan islanninponin, jolla on valkoisia pilkkuja.
23.11.2008

Eläköön laiskuus!

Koskaan aikaisemmin aikuiselämässäni en ole sallinut itselleni sellaista laiskuutta kuin tässä marraskuussa. En tartu yhteenkään projektiin, joita sisimmässäni liikahtelee - kuin kissa nostan päätäni, mietin hetken maalaisinko, kirjoittaisinko, markkinoisinko itseäni, ja painan pääni alas. Jopa luterilaisen huonon omatunnon olen onnistunut vetämään lämpimällä glögillä vessanpöntöstä viemäriin. Katson päivien harmautta. Kyllä, ne ovat hopeisia. Hopeanharmaa marraskuu. Tyhjänpäiväinen - ja juuri siksi niin tärkeä uudistumisen kuukausi. Sillä mistä uusi versoaa, ellei levosta. Hiiteen kirkasvalolamput. Eläköön laiskuus!
15.11.2008

Aamu-uinti paskakelillä

Kun katsoo ikkunasta ulos, sanoo pää, ettei oo mitään järkee lähteä uimaan, kun tuulee ja sataa vaakasuoraan ja veden lämpötila on 4 astetta. Tiedän kokemuksesta, etten ole koskaan jälkikäteen katunut, että olen mennyt, joten menen. Matka rantaan kestää yhtä kauan kuin kauniina kesäaamuna. Luonnon kauneuden ihmettelemistä riittää tänä kuoleman kuukautena. Puut eivät koskaan kesällä ole niin vaikuttavia kuin nyt alastomina harmaata taivasta vasten. Niiden persoonallisuus näkyy. Väriskaala on harmoninen, vailla mitään silmille hyppivää. Vihreiden ja ruskeiden vivahteet loputtomia. Seisominen laiturilla alasti kylmässä sateessa voi olla masokismia, mutta myös yhdistelmä tervettä pienuutta mahtipontisen luonnon keskellä sekä tahdon suruutta. Kunnioitan omalla tavallani marraskuuta, syntymäkuukauttani.
11.11.2008

Naissanoja

Eräs nainen kirjoitti, että hänestä noita kuulostaa negatiivisemmalta kuin tietäjä. Jäin miettimään: minusta akka ja ämmä ovat haukkumasanoja, mutta ukko ja äijä hellitteleviä. Tietäjät ja velhot ovat minun mielessäni miehiä ja noidat naisia. Naisten valtaa on kautta aikain mitätöity verbaalisti.  Vaan ei nujerrettu. Siihen ei sanat riitä. Minusta sana "Nykynoita" kuulostaa hauskan leikkisältä ja sainkin päähäni, että tammikuun puolivälissä järjestän Nykynoitien alkeiskurssin. Hehee.
04.11.2008

noidat ja vainot

värisyttää huomata, miten vanhat noitataidot kaivautuvat sieluni uumenista käyttööni. Luokseni tuli nainen, josta tiesin vain nimen, asuinpaikan ja puhelinnumeron. En huolehtinut etukäteen, mistä tapaamisessa on kyse, olen oppinut luottamaan, että saan tarvittavan tiedon aikanaan. Aamulla ennen hänen tuloaan osasin lukea arkisia viestejä kuten säätä ja vaatteiden värejä, esineitä, kulkureittiäni ja oven viimein avautuessa ja naisen sisään astuessa sanoin rauhallisesti: "Meidän tapaamisemme koskee lapsen kuolemaa." Nainen nyökkäsi ja kyyneleet alkoivat valua. Joskus näistä taidoista on tapettu. Entä 20/40 vuoden kuluttua? Näen toisinaan välähdyksen, jossa olohuoneemme on täynnä hiljaisia perheitä leiriytyneinä ja minä kuljen hyvin vanhana huoneen poikki, askeleeni on jo hidas - olen tarjonnut turvapaikan täältä.
02.11.2008

Juuret taivaassa?

Tänäaamuna laiturilla katselin rantapajua. Katselen sitä usein, se on kiinnostava ja alati muuttuva elollinen olento, jonka mieheni suuressa viisaudessaan kielsi kaatamasta, kun sitä aikoinaan ehdotin. Yhtäkkiä näin koko puun lehdettömän olemuksen juuristona, joka kiinnittää maaplaneetan taivaaseen. Niitäkö puut ovat? Taivaaseen kurottautuvia juuria ja siksi elämälle niin tärkeitä? Hauska ajatus. Sitten luin Thomas Mooren päivän esseen: "Elämä tarvitsee paikan, josta tulla sisään, särön suojauksessamme. Elämä on rakastaja, joka haluaa meidät itselleen. Tässä törmäämme taas erääseen sielullisen kasvun omituisuuksista. Sielu kehittyy enemmän menettämisen kuin saavuttamisen kautta. Kun ihminen unohtaa, elämä astuu kuvaan. Kun ihminen ei ymmärrä, elämä vahvistaa asemiaan. Jotta miellä olisi sielu, meidän täytyy menettää jotain, ja tuo välttämätön tyhjentyminen vaatii häiriön, joka sotkee aikeemme. Vaaditaan vain harhaileva mieli, joka ei ylenmääräisellä puolustautumisella estä varkautta." Allekirjoitan, sillä me emme ehkä olisi päästäneet itseämme maalle asumaan, ellei tulipalo ja melanoma olisi hiukan täräyttäneet asenteitamme.
28.10.2008

Tv ja energia

Tänä vuonna ainut katsomani ohjelma on Idols. Siitä tuli perheen yhteinen tapahtuma. Kun suuosikkini Pete Parkkonen riehuu hiki päässä estraadilla, saan näkemästäni energiaa ja hyvän mielen muistaessani hänen virityksensä. Ilmiö saa minut miettimään mediaa ja lainaenergiaa. Sitä on tarjolla niin paljon ja niin manipuloivasti, että moni hukkaa oman sisäisen lähteensä. Mitä sitten? Lainaenergiaa pitää tankata aina uudelleen.  Esikoiseltani Villeltä ilmestyi tällä viikolla valokuvakirja Night Wishistä. Sanon pojalleni aina uudelleen, että voit saada miten paljon vain menestystä ja huomiota, mutta jos et saa yhteyttä sisäiseen virtaukseesi, se katoaa. Putoaa päältäsi kuin vesi hanhen selästä. Tylsä äiti. Mutta pikkuisen jo elämää nähnyt. Jos olisin syntynyt tähän aikaan nuoreksi, mieleni ei luultavasti kestäisi hajoamatta.
25.10.2008

Henkien polulla

Olen aloittanut Henkien polulla-opasmatkat. Huvittaa oma vimmani tehdä asiat perinteistä poiketen. Kaikessa. Vuonna 1980 olin nuori opettaja ja näin itseni hymy huulilla riistämässä ekaluokkalaisilta heidän tahtonsa heidän itse sitä tajuamatta. Olin siihen koulutettu, olin hyvä asiassani. Ja päätin, etten enää koskaan tee kenestäkään oman elämänsä objektia, kohdetta. Niinpä elokuvatyöpajoja pitäessäni laitan ihmiset kuvakulmien opettamisen sijaan tekemään heti omat elokuvansa. Nautin siitä, miten tähdet syttyvät heidän silmissään heidän löytäessään oman luovuutensa lähteen. Perinteinen näkijä latelee näkynsä asiakkaalleen kuin objektille. Minä laitan asiakkaani istumaan vierelleni ja opastan hänet itse kommunikoimaan henkioppaittensa kanssa. Ja se sujuu! Ihan pystymettäläinen osaa halutessaan kuunnella huoneen tihentymiä ja antaa miellikuvilleen nimiä. Onko se keksimistä? On, sillä mielikuvitus on väline, työkalu. Thomas Moore kirjoittaa esseekokoelmassaan "Sielun ohjaama elämä": "Elämää peittävä huntu on äärettömän ohut ja poistettavissa pelkällä mielikuvituksen henkäyksellä. Avain maailman sielun näkemiseen ja samalla oman sielun heräämiseen on päästä yli siitä sekaannuksesta, joka saa meidät luulemaan, että tosiseikat ovat jotakin todellista ja mielikuvitus harhaa. Asia on päinvastoin. Jos haluamme elvyttää itsemme, meidän on ensin löydettävä aukkoja päivittäisen elämän illusorisesta mielikuvituksettomuudesta. Heräämisemme kamera olkoon Iiris, sanansaattajahenki, joka katsoo latteaa todellisuutta ja näkee siinä runouden!"
25.10.2008

Leikittelin

eilen ajatuksella, että ottaisin ensi keväänä oman luokan jostakin kyläkoulusta. (On niin erikoista, kun olemme raivanneet tilaa perhekodin lapsille tulla, mutta vaikka meillä on ihana paikka ja kokeneet kasvattajavanhemmat eli itsemme tarjota huostaanotetuille lapsille, ei niitä näy eikä kuulu - ehkei niitä tarvitsevia lapsia enää tässä maassa olekaan). Ajatusleikissäni hankkisin luokkaani heti runsaasti pikku videokameroita ja tekisin siitä keskeisimmän oppimisvälineen. Ehkä lapset siten kasvaisivat kriittisiksi vastaanottajiksi kuten itse olen elokuvatekijänä kasvanut. Muistan kirkkaasti lapsuudesta sen oudon tunteen, joka minut usein valtasi telkkaria tai elokuvaa katsoessani. Nyt tiedän, että kyseessä oli manipuloimisen tunne. En kestä sitä. Korkealuokkainen elokuvataide ei tunkeudu katsojaan väkisin vaan jättää tilan joko tylsistyä tai aktivoitua ja haltioitua. Mutta eihän sellaista enää missään näe. Manipuloimisen tulokset kyllä näkyvät.
20.10.2008

Seisoin jälleen

aamulla laiturilla katselemassa kaisloja aamu-uinnin yhteydessä. Väri on paennut niistä, ne ovat vaalean hiekanruskeita ja niin kuivia, että kahisevat toisiaan vasten pienessäkin tuulenvireessä. Tuo kahina on aivan erityisen kaunis ääni. Sellainen sielua herkistävä. Jaksan ihmietellä miten paljon silmän, korvan ja hengen iloa voi saada niin yksinkertaisesta ja konkreettisesta asiasta kuin kaislat. Ne muuttuvat koko ajan vuodenaikojen mukaan. Ei ihminen paljon tarvitse tunteakseen onnen läikähdyksen rinnassaan. Ainakaan yksinkertainen ja herkkä ihminen.
13.10.2008

Elämä on

henkilökohtainen leikki. Tuntuu suorastaan villiltä saada ote omasta totuudesta, omasta tiestä. Tajuta, että se on aina ollut kuljettavissani, vain tavanomaisuus, tunne sopimattomuudesta muiden silmissä on estänyt sille astumasta. Rinta täyttyy hybriksen hyrinästä, kun ei tarvitsekaan mennä mihinkään virastoon täyttämään lomaketta ja kysellä: saako näin ajatella, voiko näin toimia, onko tämä totta. Ei ole totuusvirastoa, ei -instituuttia eikä -pyhättöä. Vaikka onhan ihmisiä viety hullujenhuoneelle. On poltettu roviolla ajatustensa ja uskomustensa takia. Peloille siis lienee todelliset syynsä meidän alitajunnassamme. Mutta roviollakin voi kuolla monella tavalla. Huutaa hädissään tai hymyillä sisäisessä tyyneydessään.
11.10.2008

Luen

<>Thomas Mooren kirjoittamaa eseekokoelmaa nimeltä Sielun ohjaama elämä. On uskaliaita, yllättäviä ja raikkaita ajatuksia miehellä. Tässä lyhennelmä eräästä, joka on antanut minulle ajateltavaa:
"...Terapiassa lukuisat miehet ja naiset jotka olivat olleet naimisissa useammin kuin kerran kertoivat päätöksestään ryhdistäytyä ja astua eteenpäin. He olivat kyllästyneet toistamaan valintojaan. Mutta en osannut luottaa heidän päätöksiinsä.  Mielestäni olisi ollut parempi, jos he olisivat ajatelleet toistomekanismejaan myönteisinä prosesseina...ehkä meidän pitäisikin odottaa että päädymme tuttuihin vaikeuksiin ja toistamme syvälle sieluumme upotettuja aiheita...perinteisten kulttuurien ihmiset kunnioittivat syklejä yhtä kiihkeästi kuin me kunnioitamme kasvua ja eteenpäinmenoa. Mutta sielu saattaa hyvinkin löytää oman tiensä pysymällä paikoillaan...jos lakkaisimme vaatimasta joka paikassa kasvua, saattaisimme ehkä rauhottua havainnoimaan elämänkiertoa, joka kääntää meidät ympäri yhä uudelleen kiillottaen kaikkein oleellisimman itsemme elämänkiveä ja paljastaen yhä enemmän siitä, keitä ja mikä olemme."
07.10.2008

Olen tehnyt

suuren oivalluksen. Olen saanut otteen tyyneydestä, jota olen saanut opiskella kovan kautta koko kesän. Tyyneyttä ja läsnäoloa. Pitkään parisuhteeseeni tulvahti raikas virtaus, kun olen opetellut sanomaan itselleni "turpa kiinni" silloin kun olen hermostunut ja levoton. Osaan odottaa tyyntymistä (uudessa huoneessani) ja puhua vasta sen jälkeen. Tulen kuulluksi! Merkittävintä on tulla omissa korvissaan kuulluksia. Tuntuu hurjalta tajuta, miten valtavan määrän merkittäviä valintoja olen tehnyt elämässäni kuunnellen toisia ihmisiä ja ajatellen valintojani muiden näkökulmasta. Hassua sekin, että oivallus vääristä valinnoista tuntuu mieluisalta. Nehän ovat virheitä, olen mokannut. Mitä sitten. Miten muuten voisi oppia. Miten muuten voisi kehittyä.
03.10.2008

Tämä on

elämäni puolivälin käänne. Sellainen ajatus laskeutui päähäni kävellessäni keväällä Kiotossa pitkin vanhan Gionin kujaa. Ensin se oli järjetön mielikuva. Sitten muistin, että edellisellä viikolla olin sanonut kuolevani 96 vuotiaana omassa puutarhassani. Laskin: olen 48 vuotias ja 48+48=96. Mikä perspektiivi: olen elämäni puolivälissä. Kuolinhetkelläni vanhin lapseni Ville on 76 ja pikkuinen Juuliakin jo 55-vuotias - saman ikäinen kuin isänsä, joka saattelee parhaillaan äitiään pois tästä maailmasta. Vinhaa.
03.10.2008

Uusi ateljeeni

on valmis ja hoitaa jo minua. Ensimmäisen viikon olen istunut, kuunnellut, siirrellyt tarkoin valittuja tavaroita paikasta toiseen, istunut, kuunnellut, katsonut tuttuja ja tärkeitä esineitä pitkään ja rauhassa. Miten tärkeä oma huone on aikuiselle naiselle. Varmasti se on tärkeä kaikille, mutta aikuinen, perheellinen nainen helposti luopuu muiden hyväksi mokomasta turhasta toiveesta. Mutta se on hyvin, hyvin tärkeä asia, jos haluaa kuulla oman sielunsa sopimuksen, oman elämänsä tarkoituksen. Ja kaiken vuoden aikana tapahtuneen luopumisen jälkeen saan pitää ainakin kaksi asiaa: rakastan jälleen tuttua miestäni kuin uutta ihmistä - ja maalaan jälleen intohimoisesti ja herkästi kuten oikean taiteilijan tuleekin. Tervetuloa malliksi!
16.09.2008

Istuin

illalla 5 tuntia paikallani sohvalla katsoen kissanpentuja, jotka saapuivat kotiimme. Kuin lapset ne leikkivät hippaa ja piilosta, painivat ja uoksevat iltarallia ennen nukahtamistaan. Suloisia.
02.09.2008

Kolme kuukautta

meillä on tehty remonttia. Näköalani on kaventunut vähä vähältä niin, etten moneen viikkoon ole nähnyt käsivarttani pitemmälle. Uuden, upean työhuoneeni 8 kattoikkunaa ovat olleet pressuilla peitetyt juhannuksesta lähtien. Samoin tuntuu olevan henkisen näkökykyni kanssa. Eilen vahasin lattiat. Kaikki alkaa olla valmista vastaanottamaan. Tänä aamuna herään viimein aistit auki. Tajuan, että olen osa ikuisuutta. Minä kuulun ikuisuuteen. Minä ole ikuisuus. Ikuisuus on minussa. Ei sanojen tasolla. Ymmärrän sen. Kiitos siitä.
24.08.2008

Joudun

jälleen kesän loppuvaiheessa harjoittelemaan zen-asennetta elämääni. Kesä aktivoi muutenkin vilkasta sieluani. Viime päivät olen jälleen koettanut rauhottua arkeen. Aamulla sytyttäessäni tulta puuhellaan muistutan itseäni, ettei ole kiire. Ei muuta kiirettä kuin se, jonka itse luon. Että voin tyynellä mielellä tehdä sen mitä olen juuri tekemässä. Mutta mieleni tuppaa jo ryntäilemään tuleviin tehtäviin. Juoksen mielessäni sinne tänne. Kuulun ihmisiin, joiden ei ole helppo olla läsnä omassa arjessaan. Siksi tarvitsen hiljaisuutta. Siksi en katso televisiota enkä kuuntele radiota.
11.08.2008

Heinäkuu

vuoden levottomin kuukausi alkaa olla lopuillaan. Miellyttävää. Lepoon valmistautuva syksy edessä. Talven hiljaisuus odottaa minua.
28.07.2008

Koti

on ihana asia. Aina reissusta palatessa sen kunnolla tajuaa. Kotiin pääsyä joutuu joskus odottamaan kauan. Minulla se kesti yli 40 vuotta. Kun tulimme tänne Pienen Pyhäveden rannalle katsomaan tätä koulua, tiesin että olen viimein tulossa kotiin. Kuinka monesta paikasta koetinkaan sen tehdä. Kun toinen lapsistani oli 5-vuotias, hän oli asunut 6 kodissa. Aina kaipasi edelliseen, josta oli kaivannut edelliseen. Minä ja esikoiseni Ville koimme molemmat innostusta uuden sivun kääntämisestä. Ei enää. Täältä en lähde kuin jalat edellä. Jos itse saan päättää.
20.07.2008

Tein puron

jossa on neljä putousta. Olen viikon taistellut, uurastanut, raatanut sen kanssa kuin mielipuoli. Mikä intohimo! Mikä hulluus! Ja se toimii. Aloitin keväällä puhumalla unelmasta. Toukokuussa kaivoin uran merkiksi, että tämä unelma on tarkoitus toteuttaa. Sitten menikin kaksi kuukautta kiertää ja kaartaa, katsella, lukea, kuunnella vinkkejä, tuntea itsenäs typerykseksi, katua aloittamista, tehdä pieniä yrityksiä, katua lisää, kunnes tämä viikko koitti ja minä selätin sen. Minä tein sen! Nyt se liikkuu valoa taitten ja ääntelee sulokkaasti eikä kukaan voi ohittaa sitä ihastumatta. Hih. Tämä elämä.
20.07.2008

Aoitin

matkani parantajaksi. Ensimmäinen askel on otettu, ensimmäiset seitsemän hoitoa annettu: chakrojen energiahoitoa. Joku ikiaikainen viisaus opastaa miten pitää toimia. Yksi asiakkaista pohti, että taisi olla hänen elämänsä käännekohta. Toinen sanoi, ettei ole aikoihin tuntenut itseänsä näin ehjäksi. Lienen siis oikealla polulla.
02.07.2008

Uutta elämää

kuhisee ympärillämme. Perustimme ammatillisen perhekodin ja odottelemme parhaillaan meille sopivia lapsia hoivaamme. On meneillään siis odotusaika. Päätimme tehdä myös pienen kanalan pihan perälle. Kun kysyin kanoja eräältä tilalta, he lupasit alkaa hautoa munia. Toissapäivänä naapurin hevostallista löytyi kämmenenkokoiset kissanpennut, jotka saavat myös meiltä kodin hiirineen ja myyrineen. Lisäksi ystäväni soitti menevänsä tänään synnytyskäynnistykseen. Heidän perheensä muuttaa kuunvaihteessa ja hän pyysi saada tulla vastasyntyneen vauvan kanssa meille rauhaan ensi viikoksi. Suoraan laitokselta. Ihanaa. Varmasti ne lapsetkin jo jossakin odottavat.
27.06.2008

Nonnii,

nyt sen tajusin. Istun aamiaisella pittoreskissa Kristiinankaupungissa ja katselen vanhaa Ulrika Eleonora-kirkkoa kadun päässä. Olen tiennyt, että jossain vaiheessa alan antaa hoitoja toisille, mutten ole tiennyt millaisia. Se kirkastui. Otan oman tien etsijöitä henkilökohtaiselle matkalla puoleksi vuodeksi räätälöiden sen ymmärryksellä ja kokemuksella joka minulle on annettu. Itse asiassa olen jo sitä tehnyt, mutten virallisesti. Hoitohuone valmistuu kesän aikana ja syksyllä olen valmis aloittamaan. Nyt se on sanottu ääneen.
13.06.2008

Ysätäväni

ojensi eilen riimukivensä minulle. Jostain syystä. Olen aina vierastanut mystisiä välineitä, ne herättävät vahvaa vaistomaista torjuntaa. Tällä kertaa ei. En tiedä miksi, enkä välitäkään miksi. Kunnioitan intuitiotani, joka sanoi: kannattaa tutustua. Luettuani viikinkiriimuista ja rauhoituttuani täydellisesti, päätin nostaa ensimmäisen riimun ennen omien kivien tekemistä. Pohdin oman elämäntehtäväni kirkastumista. Sain käsiini Othilan, riimun, joka merkitsee eroa ja perintöä. Hui, kuulin sisältäni: mistä minun pitää vielä luopua. "Kun tämä riimu nousee, suomukset putoavat. Joudutpa luopumaan asemastasi yhteiskunnassa, työstäsi, käsityksistäsi joita olet itsestäsi elätellyt, tämä nyt tapahtuva ero vapauttaa sinut kehittymään siksi, mikä todella pohjimmaltasi olet, niin että voit saavuttaa sopusoinnun elämässäsi." Hmm. En voi olla pitämättä elämää mielenkiintoisena lahjana. Koko talven olen miettinyt luopumista. Olen päättänyt luopua opettamisesta (kouluissa), kirjoittamisesta, ohjaamisessa käärme loi jo nahkansa ja maalaamisessakin olen kohdannut kuoleman, sillä viimeiset tauluni ovat mustia. Kesän näyttelyiden kynnyksellä olen viimein valmis kyseenalaistamaan senkin ja voin jo ajatella tulevaisuutta ilman maalaamistakin. Herää vain uteliaisuus, mitä jää jäljelle, mitä uutta tai vanhaa nousee. Kuin ruoho keväällä, vahvana ja hehkuvana.
06.06.2008

Tajusin

tänään autolla ajaessani mielenkiintoisen ammatillisen asian. Viime vuosina minulle on tarjottu monta tarinaa, jotka käsittelevät lasta ja kuolemaa. Maleena-sarjassa kuolee lasten äiti. Tyttö ja naakkapuussa lapsen isä. Hanna Kirjavainen oli kirjoittanut pitkän elokuvan, jossa lapselta oli kuollut isä. Itse kirjoitin Aadaa, jossa lapselta kuoli sisko. Aihe ei ahdistanut, olin siihen valmis. Mutta toisinaan ajatus kiusasi. Ettei vaan minun lapselta...<>Näistä kaikista lapsi ja kuolema-tarinoista päätyi lopulta ohjattavakseni vain Maleena. Koin onnistuvani siinä niin hyvin, että ajattelin voivani lopettaa ohjaajan ammatin siihen. Tänään tajusin, että niin kävikin. Tavallaan. Sillä Maleenaan minä lopetan lastenjuttujen ohjaamisen. Sitä se kuolema tiesi. Yhden tien loppuun kulkemista. 


04.06.2008

Kävin

maaliskuussa Kiotossa. Se oli ihana pakkomielle. Olin luvannut itselleni Japanin matkan viimeistään 50-vuotislahjaksi. Enpä malttanut odottaa. Lupaukset vauhdittavat unelmien toteutumista. Ostin lentolipun pelkällä intuitiolla ja tulopäiväni sattui osumaan kirsikankukkien puhkeamiseen eli hanamiin. Matka oli täynnä näitä "sattumia". Kaikki majoitukset olivat täynnä tuon suuren juhlan takia. Minä silti astelin turistitoimistoon. Virkailija ilmoitti, ettei mitään toivoa. Samalla toinen virkailija tuli supattamaan jotain hänen korvaansa. "You have to be specially lucky", taivasteli virkailijani. Samalla hetkellä vapautui peruutuspaikka toivomassani majoitustavassa eli perinteisessä japanilaisessa majatalossa, ryokanissa, joka sijaitsi vanhan kaupungin Gionin vieressä. Siitä se lähti iso pyörä pyörimään.
04.06.2008

viime viikolla

ohjasin tositarinan näkijä Niina-Matilda Juholasta. Hauskaa, sillä huuhaahomma on toisille rajatietoa, toisille arkista käyttötavaraa. Alan pikkuhiljaa kuulua jälkimmäisiin. Olen opetellut tutustumaan omiin henkioppaisiini. Minun on ajoittain helppo saada yhteys aiempiin elämiini, joilla onkin todella mielenkiintoinen yhteys tähän päivään ja tähän kuosiin jossa nyt taivallan. Alun 30 vuotta koetin ajatella niin kuin enemmistö. Seuraavat 10 vuotta myönsin henkimaailman olemassaolon, mutta käänsin silti selkäni sille. Lopulta avasin oven salaiseen puutarhaan. Vau, enpä kadu. Joku kysyy, mistä voit tietää. Kyllä sen tietää, mitä 40 vuotta on väistellyt.
03.06.2008

eilen

vierailin kirjailija Anneli Pääkkösen luona Saimaan rannalla. Kirjoitamme yhdessä neljä sukupolven naiselokuvaa. Pysähdyttävä kokemus aistia ja ymmärtää, miten joku nykyaikana asuu ilman autoa pöpelikössä. Kaupassa käynti kerran kahdessa viikossa, polkupyörällä 11 km suuntaan, talvella potkukelkalle 3 km bussipysäkille. Rakastin paikkaa heti. Se otti kuin syliinsä ja kehotti viipymään. Ei tullut mieleenkään kysyä, pelottaako täällä yksin ollessa. Ensimmäiset talvet Anneli vietti itsekseen miehen ollessa Oulussa töissä. Naapurin emäntä oli varma, että kahdessa vuodessa tuo saa tarpeekseen ja lähtee. Nyt on kulunut 12 vuotta. Siellä on ja pysyy.
27.05.2008

tänään

pähkähti päähäni järjetön ajatus: ihanaa, jo kuukauden kuluttua alkaa taas pimentyä. Ei suomalaisen mieleen voi nousta tollasta! Mutta niin kävi. Olen tämän viiden maalaisvuoteni aikana löytänyt kontaktin pimeyden kanssa. Viime talvena kirjoitin kirjan "Aada ja pimeyden lapset". Huhtikuussa minulla oli taidenäyttely nimeltä "Yön hellivä hämäryys". Tämä toukokuinen valon juhla, lintujen aamukorsestit ja kasvien pyrky kohti taivasta tekee minutkin levottomaksi. Silloin mielessä käy ajatus ihanasta talven hämärästä kynttilöineen. Kaikella on aikansa. Tanssikoon sieluni nyt levottomia kevättanssejaan kyvyttömänä pysähtymään ja hiljentymään.
24.05.2008

aamuvarhain

on järvi usein tyyni, jos herää ennen kuutta. Silloin voi seistä keskellä taivasta. Toinen yläpuolella ja toinen alapuolella. Se on hyvä mittakaava elämään. Kaupungissa asuessa sairastuin usein itse itseni jumaluuteen. Narsisteille tavallista. Täällä luonnon keskellä mittakaava korjautuu päivittäin. Jopa tyynellä säällä olen itseni mittainen, myrskystä puhumattakaan. Kun heittää kylpytakin pois 20 asteen pakkasella ja vaakaan puhaltavalla viimalla, tietää paikkansa maailmankaikkeudessa.
23.05.2008

aamulla

sytytän tulen hellaan, avaan terassin oven ja hengitän raikasta ilmaa, kävelen joko paljain jaloin tai talvella huopikkailla pitkin polkua rantaan, pulahdan kylmään veteen, nousen laiturille ja koen syntyneeni jälleen. Joka aamu. Läsnä on tuli, ilma, maa ja vesi. Se on minun rukoukseni, päivän tärkein hetki. Sen takia kannatti muuttaa maalle.
22.05.2008

illalla

Istuin lapsen kanssa keinussa illalla: "Äiti, mikä on sun lempiasia? Mun on raketit juhannusyönä." "Kun tulee pitkältä matkalta kotiin", vastasin. "Vielä enemmän lempiasia?" "Kun tulee matkalta kotiin ja kotiintulovalo palaa." "Mulla on se, että istuuyhdessä saman viltin alla ja kattoo niitä raketteja juhannusyönä." Niin me istuimme keinussa toukokuussa saman viltin alla. 

 


21.05.2008

15.5.2008

Mikäpä tärkeämpää kuin muokata maata ja istuttaa siemeniä? Niin, mikäpä. Vaan mistä syntyy kiire. Tekeekö sen joku muu minulle vai minä itse? Veikkaan jälkimmäistä.
15.05.2008